* Aikuiselämäni aikana olen seurannut muutamia hyviä ohjenuoria: tervehdi kohteliaasti, kättele napakasti ja saa toinen tuntemaan itsensä näkyväksi. Tärkeää on myös elää niin, ettei tarvitse pyydellä anteeksi muilta (tai itseltä) ja vastapainona tunnistaa ne tilanteet, jolloin on töpeksinyt ja pahoittelu on paikallaan. Tee osuutesi parhaalla mahdollisella tavalla annettujen resurssien puitteissa. Ihmissuhteissa on joskus mentävä (reilusti) yli puolen välin vastaan. Ylpeily jätä pois, mutta...
Olen ollut nyt kaksi viikkoa sivussa töistä enkä enää palaa. Olen täyttänyt päiväni erilaisilla toiminnoilla: neulomisterapiaa, metsäterapiaa, musiikkiterapiaa, leipomisterapiaa, lenkkiterapiaa, saunomisterapiaa, ystävän kanssa nauruterapiaa. Puhuttelen itseäni lämmöllä, silitän, paijaan ja rutistan. Katson itseäni hyväksyen ja rohkaisten. Minä olen tarpeeksi, minä riitän. Rakastan itseni taas ehjäksi ja vahvaksi kuten aikaisemmillakin kerroilla. Muistan viime kerran edelleen hyvin....
Olen tehnyt varsin nolon virheen. Ajattelin aikaisemmin, että työuupumus on niiden kilttien työntekijöiden ongelma, jotka eivät osaa sanoa töissä ei ja pitää puoliaan. Sellainen suorittajanaisten ja kilttien tyttöjen syndrooma. Haluankin pyytää anteeksi kapeaa ajatustani ja törkeää niputtamista, sillä uupumisen syitä on yhtä monta kuin on uupujaakin. Ennen kaikkea olen harmissani siitä, että oivalsin asian vasta itse töistä sivuun jäätyäni ja oman uupumuksen syitä ruotiessani. Uupumus voi...
Helsingin Sanomien Nyt-liite 23.10.2020 tekijä Joonas Rinta-Kanto Näillä eväillä kohti uutta kevättä, jouluna jo olemme kääntäneet kelkan kohti...
Seuraan blogiini liittyviä lukuja nykyään varsin vähän, mutta asia jota kurkin säännöllisesti on luetuimmat julkaisut. Ihan jo siksikin, että etenkin faktaa sisältävät kirjoitukset haluan pitää ajantasalla. Tässä TOP 5 julkaisut, jotka kuukausittain saavat runsaasti klikkauksia vuosienkin jälkeen. Ploppaus on käkkäröiden ihastus! kirjoituksessa kerroin löytäneeni netin syövereistä luonnonkiharoiden rakastaman kuivausmetodin. Tällä T-paitasysteemillä kiharasta tulee varsin villi ja se...
Niinä hetkinä, kun blogi oli keväällä ja kesällä hiljainen, minut löysi yleensä ulkoa joko pensselin tai lapion varresta ähisemässä. Monituisia projekteja tuli edistettyä, mutta yhden sain kokonaan valmiiksikin. Muokkasin nimittäin pari vuotta sitten aloittamani lavatarhan aivan uuteen muotoon! Alunperin olin laittanut lavojen pohjalle kunnon kerrokset kartonkia sekä jätepaperia. Tälle ratkaisulle rikkakasvit nauroivat jo ensimmäisenä satokautena ja homma oli oikeastaan aikalailla menetetty....
Viime viikonloppuna lueskelin Raili Mikkasen Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Tammi) ja katselin kuinka hohtavat haavat ripottelivat nurmelle kultasadetta. Aurinko paistoi kuulaasti ja olo oli seesteinen. Edellisenä päivänä sain kuulla töissä, ettei minua oltu valittu hakemaani vakanssiin. En ollut pettymykseni kanssa yksin, vaan pahimmalta tuntui huomata kuinka pettyneitä kaikki muut olivat puolestani. Tapasin kollegan kanssa samaisena iltana paikallisessa ravintolassa afterwörkkien...
Turhan usein tyydymme näkemäämme ja tuudittaudumme sen luomaan kuvaan asioista. Luotamme tuohon hentoiseen pintaraapaisuun ja pidämme sitä kokonaiskuvana, vaikka totuus on aivan toinen. Useimmiten ulospäin näkyy vain se mitä näytettäväksi halutaan. Asia on noussut mieleeni monissa yhteyksissä. Miten helposti ihmiset tuntuvat oikaisevan mutkat suoriksi ja varsin ikävään sävyyn puhuvat muista työpaikan kahvipöydässä. Miten kärkkäästi verkossa kommentoidaan faktana omia oletuksia tai piruuttaan...
Olen kirjoittanut tästä aiheesta vuosia sitten aikaisemminkin. Silloin olin eronnut pitkäaikaisesta parisuhteesta ja koko elämä meni yhden hiljaa kuiskatun lauseen myötä uusiksi. Olin juuri ottanut elämäni ensimmäisen koiran, Monan, vaikka ensin olisi pitänyt olla mies, farmariauto ja omakotitalo nyt ainakin. Sen sijaan olin kolmivuorotyötä tekevä sydämensä murtanut nainen, joka asui kerrostalossa haluamatta kuulla miehistä enää koskaan mitään. Eron myötä ymmärsin silloin, että en voi enkä...
Totta tosiaan siitä jo reilusti yli vuosi, kun siirsin kirjani lopullisesti tänne Miehen nurkkiin. Yhteiselomme alkoi sillä lailla vekkulisti, että kun mittarissa oli 26 yhdessä asuttua päivää kysyi armas avopuolisoni voisiko hän lähteä työkomennukselle satojen kilometrien päähän määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi. No tietty! Siinä sitten kesä eleltiin leppoisassa etäsuhteessa minun pitäessä torppaa pystyssä ja polut tallattuina Miehen painaessa töitä siellä jossain. Haastavinta vuodessamme...