Etuoikeutettu valkoinen kolmekymppinen cis-nainen valittaa itseaiheutetuista ongelmista ja elämästä yleensä.
Kategoriat: elämä, arki, ihmissuhteet
Suosituimmat: 79
Kuumimmat: 513
Uusimmat: 37

Toisinaan tuntuu siltä, että huolehdin liikaa turhasta ja maalailen piruja seinille. Esimerkiksi juuri kun sain tietää, että kauan kaivattu kesälomani voisikin alkaa heti seuraavana maanantaina, mieleeni nousi heti ajatus siitä, että olisipas tosi ikävää jos nyt heti tulisi kipeäksi ja menisi loma pilalle. Huoli oli sinänsä tietysti ihan turha, että en herännyt kuumeisena ja kurkku kipeänä heti seuraavana päivänä, vaan vasta sitten kun lomaa oli ehtinyt kulua jo kokonaista kaksi päivää....

Oli kaunis kesäpäivä, joten päätin käydä ystäväni kanssa torilla. Koska ystäväni, allekirjoittaneesta poiketen, oli ollut paikalla kun kykyä kommunikoida haluamansa asiat vieraille ihmisille jaettiin, kävimme läpi kaikki torimyyjät maistellen mansikoita ja etsien parasta maku-laatusuhdetta (lue: ystäväni ilmoitti ystävällisesti, että ’kiitos paljon, mutta vertailemme vielä muitakin’ samalla kun minä tuijotin kenkiä ja mumisin falsetissa, että ’mjoooh, iiiiihan ok’ vaikka maistamani mansikka...

Osallistuin viikonloppuna hippifestareille. Etupäässä siksi, että kesälomani oli siirretty hamaan (ja todennäköisesti räntäiseen) tulevasuuteen ja ajatus viikonlopusta joogaamassa, halailemassa puita ja meditoimassa pitkän viikonlopun ajan kuulosti miellyttävältä. Noin kolme minuuttia lippujen oston jälkeen muistin, että oikeastaan vihaan festareita, koska olen aina jo etukäteenstressaantunut sekä teltassa väkisinyöpymisestä (entä jos on kylmä ja sataa ja vilustuu tai muutenvaan nukkuu...

Vakaasta päätöksestäni olla täyttämättä enää vuosia huolimatta, täytin taas yhden vuoden lisää. Universumi oli ystävällisesti päättänyt ystävällisesti järjestää valtavat juhlat syntymäpäiväni kunniaksi, luultavasti hyvitelläkseen pissatulehdusta helvetistä, jonka sain juhannuksena, ja josta olin kärsinyt koko edellisen viikon. Yleensä sympatisoin syntymäpäiväjuhlailmoituksia, joissa lopussa ilmoitetaan 'en juhli' - mikä on oikeastaan vain kiertoilmaisu sanoa 'juhlin kyllä, mutta en halua ketään...

Tyypillinen ajatuskulku pääni sisällä (ja syy siihen, miksi ihmiset yleensä ensimmäisen kerran jälkeen lakkaavat kysymästä 'mitä ajattelet juuri nyt'). Minä: tarvitsisin kyllä lomaa. Olisipa kiva lähteä vaikka jenkkeihin road tripille, missä voisi ajaa jossain aavikolla ikkunat auki ja yöpyä teltassa keskellä erämaata tai metsää ja ajaa minne huvittaa ja tehdä mitä haluaa ja jättää puhelin kotiin. Ahdistus: metsässä on puumia. Ja ei niitä mistä pääsee eroon tarjoamalla gintonicin...

Heräsin lauantaina kesäaamun auringon tirkistellessä lempeästi ikkunaverhojeni välistä. ’ooh, mikä ihana kesäinen päivä, mitähän jännittävää tänään tekisin!’ ajattelin venytellen. Tai toisin sanoen, olin nukkunut huonosti ja pyörinyt sängyssä yrittäen epätoivoisesti uskotella itselleni että on yö, vaikka aurinko oli vittumaisesti alkanut paistaa jo siinä vaiheessa, kun olin käymässä sänkyyn. Ulkona oli kaksikymmentä ja kämpässäni noin kolmekymmentä astetta lämmintä, kun viimein nousin sängystä...

Inhoan kategorisesti kaikkea hauskaa. Tai tarkemmin oikeastaan kaikkea, jonka kuuluisi olla hauskaa, muukaanlukien kaikki juhlat, pitkään odotetut lomat, matkat ja virkistyspäivät. Lähinnä siis siksi, että hauskan pitämiselle designoidusta ajasta tulee hirveitä suorituspaineita ja stressiä siitä, että entä jos onkin väsynyt, vähän kipeä tai muuten vaan huonolla tuulella, eikä ollenkaan olekaan hauskaa. Sitten tulee pettymys sekä itselle että kaikille muille, ja sitten onkin sen ei-hauskuuden...

Sain jonkin aikaa sitten työpaikan. Tämän seurauksena sain myös oman työhuoneen (tai oma on ehkä suhteellinen käsite ottaen huomioon, että sen jakaa viisi muutakin ihmistä). Parin kuukauden jälkeen huoneeseen muuttaa myös uusi nuori nainen. Joka sairastuu heti keuhkoputkentulehdukseen ja joutuu sairaslomalle. Ja tulee pariksi päiväksi takaisin töihin ja joutuu taas sairaslomalle. Viikon päästä nainen siirretään toiseen huoneeseen, koska se saa niin pahoja hengitysoireita...

1. Huomaa että miessäädölläsi on nimipäivä. 2. Huomaa omaksuneesi mielikuva, jonka mukaan kaupasta ostettu kakku implikoi sitä, että et ainoastaan ole unohtanut kakun saavan henkilön merkkipäivää, vaan toivot tämän myös saavan todella ikävän visvasyylän silmäänsä. 3. Päätä leipoa miessäädöllesi yllätykseksi mustikkakääretorttu. 4. Ilahdu mielikuvasta itsestäsi täydellisenä kodinhengettärenä sekä vaikutuksesta, jonka kädentaitosi tulevat tekemään kyseiseen mieshenkilöön. 5. ...

Makasin miessäädön luona aamulla ja mieleen jostain tuli ajatus - niin kuin usein tulee, vähänkuin kuin faksit Anneli Jäätteenmäelle (nyt pidän tässä tauon että te kaikki 2000-luvulla syntyneet voitte käydä googlaamassa että mikä on faksi ja kauhistua ajatuksesta) - että onkohan leuassa jo pari viikkoa olleet omituiset, vähän märkivät ruvet sittenkin jokin merkki lihansyöjäbakteerin invaasioista, eikä ihan tavallisia finnejä joita on huomaamattaan raapinut niin, että iho on tulehtunut....

Ennen piti ihmisen esimerkiksi päättää ihan vaan että syönkö jotain mitä löydän kaapista vai jaksanko raahautua lähikauppaan ostamaan jotain muuta. Nykyisin kaikki on paljon vaikeampaa ja ruoka-äpin kanssa käy ihan samoin kuin Tinderissä: Yhteen vaihtoehtoon sitoutuminen on ihan hirveän hankalaa kun puhelin on täynnä muita vaihtoehtoja ihan liian helposti kotiovelle tilattavissa. Erona tosin on se, että woltissa kuvat sentäs on otettu niin, että niissä on edes jonkinlainen yritys...

Voi onpa ihanaa kun on niin valoisaa ja kaunista ja kesä tulossa ja aah. Ei ole. On katu- siite- ja koirankakkapölyistä, nenä kokoajan tukossa ja sitten tulee poskiontelotulehdus ja on tosi vaikea uskotella pomolle tai työterveyslääkärille että tarvitset saikkua kun olet kipeä, kun ulospäin näytät ja kuulostat normaalilta, mutta meinaat tukehtua hengiltä puolikkaiden rappujen nousussa ja pää tuntuu siltä kuin se räjähtäisi sisäänpäin minä hetkenä hyvänsä. Ja sitten siihen saat yhdet antibiootit...

Haaveilin matkustamisesta koko nuoruusikäni. Katsoin kaikki jaksot madventuresia ja päätin että heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä lähden reppureissaamaan aasiaan vuodeksi. Kun Intiassa kaksi ystävääni maistelivat ja kehuivat paikallista ruokaa, minä kärsin kroonisesta vatsataudista ja haaveilin perunamuusista. Kun ystäväni ihailivat paikallista kulttuuria ja autenttisuutta, minä ahdistuin liasta, köyhyydestä ja kerjäävistä lapsista, sekä siitä, että päivä päivältä huomasin sääliväni vähemmän ja...

Noni. Luin äsken hesarista, että nykyään kuuluu somesukupolvikokemukseen ahdistua siitä kun sosiaalisessa mediassa kaikki toiset asuvat kauniissa pelkistetyn valkoiseksi sisustetussa designkämpässä, käyttävät tyylikkäitä vaatteita, syövät terveellisesti ja harrastavat crossfittiä, mindfullnessiä ja orpojen koaloiden tukiyhdistystoimintaa mielekkäiden töiden sekä elämään sisältöä tuovan kolmen lapsen huoltajuuden ohessa samalla kun itse makaa kotona kulahtaneissa kolitseissa katsomassa...