Ajatuksia ja tekoja kohti ekologisempaa elämää ja hyvinvointia unohtamatta rakkautta luonnonkosmetiikkaan.
Kategoriat: lifestyle, hyvinvointi, luonnonkosmetiikka
Suosituimmat: 200
Kuumimmat: 701
Uusimmat: 651

PALJON ONNEA ÄITIYSPAKKAUS 80 VUOTTA! Kaksi viikkoa sitten puhelimeeni kilahti viesti, jota olin odottanut jo vuosia. Äitiyspakkaus oli valmiina odottamassa minua matkahuollossa – paras syntymäpäivälahja ikinä! Tarkoitan todella sitä kun sanon, että olen haaveillut tästä jo vuosien ajan. Joka vuosi niin kauan kuin muistan olen katsellut kuvia uusista pakkauksista ja miettinyt onko tuo se, mikä meillekin tulee. Muistan kun siskoni kanssa ihailtiin hänen esikoisensa pakkausta reilut 12 vuotta...

Laskettuun aikaan on sata päivää jäljellä. Periaatteessa se ei tarkoita mitään, sillä lapsi syntyy sitten kun se on valmis ja aika harva lopulta laskettuna päivänä. Enemmänkin voitaisiin puhua lasketusta kuukaudesta, sillä suurella todennäköisyydellä saamme pienen syliin jossakin kohti joulukuuta – ehkä jo ennen tai jälkeen. Sehän tässä jännintä onkin kun ei tiedä! Kuitenkin takana raskautta on jo 180 päivää ja tuntuu, että melkein jokainen päivä niistä on yllättänyt minut jollakin tapaa....

Tunnetilasta toiseen – sitä oli minun viime viikkoni. Nyt on tiedossa postaus täynnä kuulumisia ja fiiliksiä viime viikolta! En ymmärrä miksi kaikki ärsyttävät asiat tapahtuvat aina kerralla, jos ei samana päivänä niin samalla viikolla. Raskaus tuo tähän kaikkeen oman mukavan lisänsä, kun pienetkin asiat tuntuvat hetkellisesti maailmanlopulta. Niin ja ne raskauden vaivat, liitoskivut tuovat tähän oman mausteensa. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun hain pakettiautomaatista lähetyksen...

Syksyn odotettu Madaran 24h alennus on taas täällä!Kesän loppuneiden tuotteiden postauksessa kovin jo kaipailin tätä Madaran alennuksen vuorokautta, kun suosikki vartalovoiteeni loppui ja kaapissa ei ollut jemmassa lisää. Pyrin aina ostamaan tuotteita vain tarpeeseen, en varastoon, mutta tuo Pihlaja DD Vartalovoi on tässä tapauksessa poikkeus sen suuren kulutuksen vuoksi. Nyt tosin pohdin pitäisikö kokeilla jotakin muuta sen tilalla, sillä esimerkiksi DD nokkos vartalovoide kiinnostaisi kovin....

Vuosien varrella olen kuullut mitä hurjimpia urbaanilegendoja erilaisista raskaana olevien naisten ruokahimoista. Suurin osa omista "pakko saada asiaa x nyt heti" päähänpinttymistä on tullut muilta ihmisiltä. Kun eräs toinen odottaja whatsapp ryhmässä sanoi, että vitsi nyt tekisi mieli herneitä niin se tarttui myös minuun. Ja tuo herneiden himo ei helpottanut, ennen kuin sain niitä pusillisen eteeni. Kuvitelmani raskaana olosta ja sen hehkeydestä ropisivat jo alkumetreillä. Alkuun hymyä ja...

Tällä hetkellä ajatukseni pyörivät lähinnä raskaudessa, joka ei varmasti ole mitenkään ihmeellinen juttu odottavalle äidille. Sitä miettii hankintoja, vakuutuksia, aikaa lapsen syntymisen jälkeen, raskauden vaivoja, unettomuutta ja öisiä outoja unia, joita raskaus on tuonut minulle roppakaupalla. Toisinaan on hyvä saada ajatukset täysin muualle, mutta tällä hetkellä kaipaan todella paljon myös vertaistukea – ajatuksia pintaa syvemmältä. Ihana Iidan matkassa blogin Iidavinkkasi minulle Momzie...

Kevään ja kesän aikana loppuneiden kosmetiikkatuotteiden kassi oli päässyt täyttymään jo yli äyräiden – on siis aika kurkata mitä kaikkea meillä on loppunut ja mitä tuotteista pidimme. Kevään aikana suhdettani kosmetiikkaan koeteltiin rajusti, kun raskauden pahoinvointi tuli tuttuakin tutummaksi. En kestänyt mitään tuoksuja, melkein aloin inhoamaan tiettyjä tuotteita tuoksunsa vuoksi, vaikka aiemmin olin rakastanut niitä. Onneksi tämä ongelma poistui pahoinvoinnin myötä, mutta edelleen koen...

Olen kantanut jo monta kuukautta sisälläni suurta salaisuutta, jonka jaan vihdoin myös teidän kanssanne. Joulukuun lopulla meidän pieni perheemme saa uuden jäsenen – pienen pojan. Esikoisemme. Meistä tulee äiti ja iskä! Tässä siis syy blogin aiempaan hiljaisuuteen! Alku oli melko rankka, pari kuukautta meni voiden pahoin aamusta iltaan ja melkein koko ajan vietin sängynpohjalla. Mikään ei mennyt alas melkein hunajamelonia lukuunottamatta ja välillä itkin vessanpönttöön nojaten tuota kokopäivän...

Keväällä huomasin bujoilun innon kadonneen kuin tuhka tuuleen. Välillä vähän ihmettelinkin, miten jaksoin vuoden ajan innostua bujosta päivittäin – oikeastaan koukutuin bujoiluun täysin ja löysin siitä itselleni oivan apuvälineen arkeen. Jossakin kohti Nuunan kaivaminen sohvapöydän alatasolta ei enää kiinnostanut, erilaiset träkkerit jäivät täyttämättä ja tuntui, ettei se oma tyyli sitten ollutkaan mieluinen. Olin myös alkanut pohtimaan, josko jokin muu bujo kirjanen olisi minulle sopivampi –...

Useammilla meistä arki on tasaista suorittamista ja selviytymistä päivästä toiseen. Vapaa-ajalta sitä haluaa jotakin muuta: elämyksiä, kokemuksia ja ennen kaikkea vaihtelua! Parhaat muistoni ovat muodostuneet erilaisista irtiotoista ja itseni ylittämisestä, elämyksistä, joita ei noin vain toisteta. En ihmettele sitä, että nyt seikkailupuistot, suppailu, lapin vaellukset tai pakopelit ovat nostaneet suosiotaan. Haluamme haastaa itsemme ja päästä irtautumaan arjesta edes hetkeksi, unohtaa kaikki...

Kesällä kosmetiikan käyttöni on paljon rennompaa kuin muina vuodenaikoina. Olen löytänyt sopivat rutiinit ja toisaalta myös sen ihanan vapauden. En muutenkaan ole kauhean innokas meikkaaja, koska en ole siinä kovin hyvä, mutta kesällä turvaudun meikkipussiin harvoin. Ja osaan kyllä laittaa ripsiväriä, käyttää mineraalimeikkipuuteria, sutaista poskipunaa ja hoitaa kulmat kuntoon, mutta en koe tätä aihealuetta omaksi vahvuudekseni – sen takia täällä blogissa ei ole pahemmin meikki...

Miten ihanaa ja samalla vähän kamalaa onkaan palata taas takaisin blogin äärelle. Jännittää, hermostuttaa, mutta samalla pinnan alla kuplii uudenlainen innostus. Niin paljon on tapahtunut muutamassa kuukaudessa ja silti maapallo pyörii yhä raiteillaan normaalisti. Keväällä asiat menivät toisin kuin ajattelin ja moni suunnitelma meni uusiksi. Ihan hyvä niin sillä kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Pidin taukoa sosiaalisesta mediasta sen minkä pystyin (hieman olosuhteiden pakosta)...

Jostakin syystä sisällä koneen ääressä istuminen ei ole maistunut viime aikoina ollenkaan, kun vaihtoehtona on ollut takapihan laittaminen ulkona. Säät ovat suosineet meitä viime päivinä, vaikka pieniltä sadekuuroiltakaan ei olla vältytty. Tänään kävelin kaupalle ostamaan jäätelöä, kun lämpötila kävi +18 yläpolella ja toki otin kamerankin mukaan. Haaveilin sinivuokkojen löytämisestä ja onnekseni niitä sattuikin reitilleni, lopulta isojakin alueita täynnä näitä kauniita sinivioletteja...

Jos pitäisi valita vain yksi luonnonkosmetiikan merkki koko maailmasta, jota minun pitäisi käyttää niin valintani olisi Madara. Siinä missä kasvoin luonnonkosmetiikan kanssa yhteen jo vuosia sitten niin kasvoin samalla kiinni myös Madaraan. Kyseinen merkki olikin yksi ensimmäisistä luonnonkosmetiikan merkeistä joihin tutustuin ja se hurmasi minut heti alkuunsa. Madaralla onkin hyvä aloittaa luonnonkosmetiikkaan tutustuminen, kun tuotteet ovat laadukkaita ja tehokkaita. Muutaman kerran...

Luonnonkosmetiikka on jo vuosien ajan ollut todella lähellä sydäntäni. En ole meidän taloudessa ainoa luonnonkosmetiikan käyttäjä ja olen siitä vain tyytyväinen. Kaupassa automaattisesti luonnonkosmetiikan hyllylle siirtyminen on valinta, joka on helppo tehdä jos valikoima on hyvä. Onneksi Suomesta löytyy lukuisia hyviä luonnonkosmetiikan verkkokauppoja, joiden valikoimasta löytyy niin luksusta kuin edullisia tuotteitakin. Luonnonkosmetiikan käyttäminen on nykyään helpompaa kuin koskaan ennen...