Monipuolinen lifestyleblogi, johon kirjoittelee 22-vuotias vaasalainen naisen alku. Blogista löytyy DIY-projekteja, reseptejä, sisustusjuttuja ja positiivisuutta huokuvia postauksia. Tervetuloa mukaan!♥
Kategoriat: diy, sisustus, lifestyle
Suosituimmat: 285
Kuumimmat: 166
Uusimmat: 695

Hei taas! Mulle tuli jotenkin aivan totaalinen motivaation puute blogin päivittämisestä viime vuoden lopulla ja kirjoittaminen tuntui todella vastentahtoiselta. En osaa oikein määritellä mistä tämä johtui, mutta fiilis tuntui pitkittyvän. Ilmoitinkin pitäväni virallisempaa taukoa bloggailusta ja jäin odottelemaan inspiraation heräämistä. On ollut toisaalta todella voimaannuttavaa ja helpottavaa olla poissa blogimaailmasta. Lisäksi on ollut yksi stressin aihe vähemmän. Tauko on nyt kestänyt...

Oon tässä nyt monta viikkoa availlut bloggeria ja aloittanut kirjoittamaan postausta siitä, kuinka tahattoman pitkäksi venynyt vahinkotauko päättyy. Kuitenkin jostain syystä kirjoittaminen on tuntunut nyt nihkeältä ja postaukset jääneet vain luonnoksiksi. Sen sijaan, että olisin tullut tänne nyt kertomaan tauon päättymisestä ja lupailemaan tiheämmästä postailutahdista, tulinkin nyt ilmoittamaan pitäväni jonkunmoisen virallisen tauon blogimaailmasta. Haluan kuitenkin pitää blogin kirjoittamisen...

Jouluaaton arvonta venähti Tapaninpäivän arvonnaksi, mutta tässä tämä nyt kuitenkin tulisi. :) Toivottavasti teillä kaikilla on ollut rentouttava joulu, ootte saaneet syödä hyvin ja nauttia läheisten seurasta! Itse oon viettänyt joulun töissä sekä sairastellessa. Täällä ollaan siis edelleen kuumeessa. Tänään arvotaan Cocopandan kanssa teille ihania ByNoorin hiustenhoitotuotteita. ByNoor saattaa olla monille vielä tuntematon merkki ja niin se oli itsellenikin. Oli kuitenkin tosi kiva päästä...

Eilen oli pitkästä aikaa melko hirveä päivä. Ja eilinen sai mut tekemään päätöksen, ettei blogin joulukalenteri valitettavasti jatku enää tälle vuotta. Postailen ihan normaalisti, jos ehdin ja viimeinen arvonta tietenkin tulee aattona. Mulla olisi ollut vielä tsiljoona aihetta, mitä olisin tänne halunnut jakaa, mutta nyt ei pysty. Ensinnäkin viime viikolla homma tosiaan meni plörinäksi sen puolesta, että tulin kipeäksi ja en jaksanut edes konetta avata. Lisäksi mulla on ollut viime aikoina...

Joku mahdollisesti on huomannutkin, että välistä jäi jopa neljä luukkua. Syynä on muhun iskenyt flunssa, jonka takia luukkujen vaatimat leipomiset, shoppailut ja askartelut jäi välistä. Tänään kuitenkin ilmestyy arvontaluukku ihan tuttuun tapaan ja yritän ensi viikolla saada vielä muutamat luukut ulos! Harmittaa, että välistä jäi nyt aika montakin kivaa juttua. No, ei voi mitään. Mennään kuitenkin kolmannen adventin arvontaan! :) Kolmannen arvonnan palkintona on Dermosilin juhlallisia...

Tänä vuonna mulla ei oo ollut ollenkaan perinteistä suklaakalenteria. Sen sijaan Joni osti mulle Dermosilin kosmetiikkakalenterin (ja mä kokosin hänelle itse joulukalenterin). Kalenteri on ollut kivaa vaihtelua suklaa- ja kuvakalentereihin verrattuna, sillä tämä on mun ensimmäinen tämmöinen tavaraa sisältävä kalenteri. Ajattelinkin näyttää teille kalenterin sisältöä ja tässä olisivat luukut 1-12! Puolessa välissä jo mennään. :) Luukku 1 - KynsilakkaEnsimmäisestä luukusta paljastui tuo...

Apua kun tuntuu, että nää päivät vaan vilisee eteenpäin! Näiden luukkujenkin kanssa meinaan takuta, vaikka luulin, että olin suunnitellut kaiken hyvin etukäteen, haha. :D Ihan hullua, että ens viikolla on jo joulu. Pientä stressiä ajan suhteen on hieman havaittavissa, sillä mulla olisi tässä vielä muutama tenttiäkin, mihin pitäisi saada luettua. Ajattelin huomisen vielä pyhittää blogijutuille ja valmistella mahdollisimman paljon luukkuja etukäteen ja sitten loppuviikon yritän...

Toinen joulukalenteriarvonta pyörähtää käyntiin ja tällä kertaa arvotaan Lushin tuotteita! Edellisen arvonnan voitti saraana.makela@xxxx.xx, onneksi olkoon! Sinuun otetaan pian yhteyttä. :) Tällä viikolla sinulla on mahdollisuus voittaa kaksi Lushin ihanaa jouluista tuotetta! Lush tarjoaa toisen arvonnan palkinnoista. Sain tuotteet jo lokakuun lopulla ja paketin mukana tuli myös mulle testeriversiot tuotteista, jotta saan testata niitä ennen arvonnan suorittamista. En ole aiemmin Lushin...

Tänä vuonna en ostanut uusia tarvikkeita joulukortteja varten vaan päätin käyttää edellisiä askartelutarpeita, sillä niitä riittää vaikka muille jakaa. Oon aina edellisvuosina ostanut kasan kartonkeja sun muuta ilman selkeää visiota ja lopputuloksena onkin sitten roppakaupalla ylimääräistä materiaalia. Tänä jouluna otin siis missioksi askarrella joulukortit jo multa valmiiksi löytyvistä tarvikkeista. Ja itseasiassa tämä missio oli erittäin helppo, sillä olin viime vuonna askarrellut valmiiksi...

Joulukuu on helposti vuoden kiireisintä aikaa, sillä on niin paljon tekemistä ennen joulua. To Do -lista on helppo tapa järjestää ajatuksia ja asioita sekä vähentää stressiä. Oon itse tosi innokas väkertämään kaiken maailman listoja, joten tottakai joulukuullekin pitää tehdä omansa. Joulukorttien askartelu ja postitus - Tämä onkin itseasiassa mulla tämän viikon tehtävälistalla, mutta täytyisi vielä löytää jostain inspiraatiota kortteihin. Joulusiivot - Jokavuotiset joulusiivot pitäisi myös jo...

Mut oli viime lauantaina kutsuttu bloggaajien pikkujouluihin, joten vietin viikonlopun Helsingissä. En tuntenut paikalta oikeastaan ketään ennestään eli aika avoimin mielin lähdin tapahtumaan. Oli kiva päästä tutustumaan muihin bloggaajiin ja saada aivan uusia blogeja lukulistalleen. Sofia ja Niina toimivat järjestäjinä ja he olivat kyllä nähneet tosi paljon vaivaa kivan päivän järkkäämiseen, kiitos vielä teille! Päivä sisälsi muihin tutustumista, kuvailua, herkuttelua sekä valokuvaamiseen,...

Tämän päivän luukku tulee poikkeuksellisesti näin myöhään illasta, sillä olin normaaliin julkaisuaikaan töissä ja sen jälkeen loppupäivä on mennyt aika väsyneissä fiiliksissä. Meinaan nytkin nukahtaa koneen ääreen, joten teen tosi tiivistetyn paketin tämän päivän aiheesta. Huomenna postauksen pitäisi kuitenkin tulla ihan normaaliin aikaan taas. :) Tämän päivän luukusta paljastuu kiva ja helppo lahjaidea. Nimittäin lumiukko-suklaapatukat! Patukat on erittäin helppo tehdä ja lumiukko "kääre" on...

Tänä vuonna mun joululahjatoiveet ovat aika käytännöllisiä, ehkä mä oon aikuistunut? Mä en tänäkään vuonna odota lahjoja oikeastaan keneltäkään muulta kuin poikaystävältäni, joten en tietenkään odota saavani näitä kaikkia jouluksi. Tämä on ehkä enemmän semmoinen listaus, mitä tarvitsisin/haluaisin juuri nyt. Osan ostan varmaan itselleni "joululahjaksi" ja osan myöhemmin. 1. Langattomat kuulokkeet - Haluaisin salille tuommoiset valkoiset langattomat kuulokkeet, josta kuunella kätevästi...

Joulukalenterin ensimmäinen arvonta pyörähtää nyt käyntiin! Apua, oon niin innoissani tästä! Tässä MayBeautyn kanssa toteutetussa postauksessa vähän vihjailinkin, että teille paljastuu kalenterista jotain kivaa liittyen hiustenhoitoon. Nyt teillä olisikin mahdollisuus voittaa itsellenne ihanat Moroccan Miracle hiusseerumin sekä kaksi hiusnaamiota!Palkinnon tarjoaa MayBeauty. Ohjeet arvontaan osallistumiseen löytyy postauksen lopusta. Itse tykästyin näihin tuotteisiin kovasti ja tuosta...

Tämän joulun hitti on selkeästi suloiset tonttuovet! Meillekin muutti tällä viikolla tonttu samalla, kun laitoin kotiin hieman joulua. Tonttuoven pystyy tehdä helposti myös itse ja näytänkin nyt teille helpon ohjeen siihen, miten sen itse askartelin. Tarvitset: - 12kpl Jäätelötikkuja- Punaista ja valkoista maalia (+siveltimen)- Askarteluliimaa- Punaista kartonkia- Sakset Teeppä näin: Leikkaa viidestä jäätelötikusta pyöreät päät irti. Leikkaa kaksi tikkua vaakatasossa yhtä pitkäksi, kuin viisi...