Elämää erityislapsen äitinä. Rinnakkaisblogissa myös elämää syövästä toipumiseen.
Kategoriat: erityislapsi, syöpä, perhe
Suosituimmat: 101
Kuumimmat: 665
Uusimmat: 129

Sitten koitti kamala päivä. Tyttäreni ystävättären kasvattiäiti soitti järkyttävän puhelun. Tytöt olivat tutustuneet noin 25 vuotiaaseen mieheen. Meidän lapset olivat siinä vaiheessa 14 vuotiaita. Mies välitti tytöille alkoholia ja tytöt olivat lähetelleet miehelle kaikenlaisia viestejä. Tilanne lähti purkautumaan siihen, että tämä toinen tyttö oli avautunut kasvattiäidilleen asiasta. Oli todennäköisesti ollut ahdistunut. Hän oli näyttänyt osan tekstiviesteistä ja niissä oli ollut...

Minä äitinä epäilin jonkinlaista riippuvuutta jo varhaisessa vaiheessa. Tytär oli ystävystynyt tämän uuden tytön kanssa ja oli täysin kiinni hänessä. Siinä vaiheessa en kuitenkaan ollut edes kuullut diagnoosista riippuvainen persoonallisuus. Tyttärelläni oli heikko itsetunto. Hän ei osannut tehdä itse mitään päätöksiä ja tarvitsi aina jonkun toisen tukea. Aloitteen teko kyky oli olematon. Hänellä oli kova tarve miellyttää ihmisiä ja pelkäsi tulevansa hylätyksi. Uuden ystävän myötä hän sai...

Olin niin onnellinen kun tyttäreni oli löytänyt mukavan ystävän. He kävivät luonamme usein ja viettivät öitäkin yhdessä. Tyttö oli pienenä huostaanotettu ja asui kivassa sijaisperheessä. Meistä tuli sijaisperheen äidin kanssa ystäviä. Nämä uudet ystävykset puhuivat puhelimessa aina kun eivät olleet yhdessä. Alussa pidin tätä ihan normaalina. Jälkeenpäin ajatellen se oli selkeä merkki riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä. Tyttö ei voinut olla hetkeäkään erossa ystävästään. Yritin...

Olimme aloittaneet käynnit nuorisopsykiatrian poliklinikalla. En muista tarkalleen milloin ne käynnit alkoivat, mutta suunnilleen yläasteiässä. Välillä tytär tapasi yksin psykologia ja toisinsa kertoina minä olin mukana. Psykologi oli todella mukava vanhempi mies ja saimme luotua häneen ihan hyvät luottamukselliset välit, sekä minä että tytär. Kuitenkin minulle aina jäi sellainen olo, että psykiatrian polilla ei ihan tarkkaan tiedetty kuinka suurten ongelmien parissa me kamppailimme. Aina kun...

Kirjoittelin tuossa aiemmin kuinka tyttären ongelmat hiljalleen alkoivat näyttäytyä. Hän kuvitteli meistä vanhemmista todella erikoisia juttuja. Tai sitten oikesti uskoi niihin. En yhä tänä päivänä tiedä kumpi on totuus ja en tiedä haluanko edes tietää. Seuraava mitä sain tietää oli, että hän näki jonkinlaisia harhakuvitelmia ja näki hahmoja. Näistä hän itse kertoi vasta nyt aikuisena. Jotain nettikirjoittelua olin lukenut asiasta, mistä hän oli kirjoitellut. Mutta kuitenkin asia tuli...

Olipa ikävä tilanne viime viikolla. Nuori mieheni oli käymässä meillä kotona. Hänhän on kohta 22 vuotta ja diagnoosina on Aspergerin syndrooma. Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että lapsen isä ei suostu myöntämään lapsen ongelmia. Nyt tämä nuori mies alkoi oma-aloitteisesti puhumaan siitä, kuinka epämiellyttävää on kun isä ei tajua hänellä olevan AS. Että miksi isä ei suostu tajuamaan tätä asiaa. Jos hän joskus yrittää puhua asiasta, niin hän saa saarnan isältään. Ja samaan syssyyn isä...

Olen paljon miettinyt, mitkä mahtoivat olla ensimmäiset merkit tyttären mielenterveysongelmista. Hän ei päälle päin näyttänyt masentuneelta, oli oikeastaan ihan iloinen tyttö. Tässä vaiheessa ikää oli noin 12 vuotta. Hiljalleen koulunkäynti-into lopahti. Hän sairasteli ihmeellisen paljon. Saattoi oksentaa ennen kouluun menoa ja sai ihmeellisiä kuumepiikkejä. Niille etsittiin ja etsittiin vikaa, mutta eipä juurikaan löytynyt syitä. Muutaman kerran oli poskiontelontulehdus. Jälkikäteen olen...

Vihdoin ja viimein tytär pääsi aloittamaan kuntoutuksen. Aivan mahtava uutinen. Hänellä on oikeasti todella positiivinen olo ja jaksaa suunnitella elämäänsä eteenpäin. Hän on tehnyt itselle pitkän tähtäinen suunnitelmia mitä tapahtuu sen jälkeen kun hän joskus (toivottavasti) on parantunut. Kyllähän hänellä yhä on huonoja päiviä, mutta se, että edes välillä on hyviäkin päiviä tuntuu ihan luksukselta. Ainakin näillä näkymillä hän jaksaa jopa lähteä meille joulun viettoon. Kyllä olen...

Olen kirjoittanut paljon poikani lapsuudesta ja samalla osittain sivunnut tytärtäni. En ole kuitenkaan varsinaisesti kirjoittanut tyttäreni lapsuudesta. Hän oli hyvin herkkä lapsi, taiteellinen. Jos hän olisi itse saanut päättää mitä tehdään, olisi hän askarrellut ja piirtänyt kaiket päivät. Liikunta ei juurikaan kiinnostanut. Erosimme lasten isän kanssa kun tytär oli esikoulussa. Kotona oli ollut kireät välit ja oli riitoja. Tai ei välttämättä niin riitojakaan, mutta välit ovat kireät. Se...

Palataan taas hetkeksi menneisyyteen. Kirjoitin jo aiemmin, että poika lopulta aloitti koulunkäynnin dysfasia luokalla. En tiedä miksi tuo luokka oli nimenomaan tuolla nimellä, kun joukossa oli myös paljon muita kuin dysfaatikkoja mukaan lukien oma poikani jolla tuolloin ei ollut mitään diagnoosia. Kaikki muu tuntui sujuvan hyvin, mutta motoriset ongelmat aiheuttivat ongelmia. Poika ei jaksanut pitää kunnolla kynää kädessä ja kaikki tehtävät tuottivat ongelmia. Etenkin ne tehtävät joissa...

Tytär on ollut viimeiset pari vuotta avoliitossa. Nyt tuo liitto on päättynyt. Ja äitinä minua tietenkin huolettaa miten hän pääsee tuosta asiasta yli. Joka aamu pelkään koska jostain sairaalasta soitetaan, että hän on sairaalassa tai vielä pahempaa. Hän vaikuttaa tällä hetkellä ihan pirteältä ja suhteellisen hyvinvoivalta. Mutta kun asiat menevät solmuun niin hirveän helposti. Joku ihan pienikin asia saattaa suistaa hänet raiteilta kokonaan. Hän oli taas lopettanut lääkityksen kesken, koska...

Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka vaikeaa diagnoosin etsintä on ollut. Sama pätee sekä tyttäreen että poikaan. Tytärtä pallotellaan pitkin poikin psykiatrisessa sairaanhoidossa ja hän ei tunnu saavan mitään apua. Pojan kohdalla puolestaan olemme aina saaneet apua, mutta diagnoosin etsintä oli hänenkin kohdalla todella vaikeaa. Koko varhaisen lapsuusiän pojan diagnoosina oli Laaja-alainen kehityshäiriö. Sehän ei ole mikään varsinainen diagnoosi, vaan kertoo siitä, että jotakin on jossakin...

Uusimmalla psykiatrikäynnillä tyttären tilanne taas muuttui. Nyt ei puhutakaan enää mistään epävakaasta persoonallisuushäiriöstä tai muusta vastaavasta. Nyt psykiatri onkin sitä mieltä, että tyttärellä on sama vaiva kuin pikkuveljellään. Asperger kun on perinnöllinen. Mutta tämä uusin diagnoosi on kyllä todella hatusta heitetty. Äitinä olen täysin eri mieltä. Eihän minulla lääkärin koulutusta ole, mutta olen joutunut/saanut viettää aikaa todella monen autistin ja nimenomaan Aspergerin seurassa,...

Olen tässä nyt yrittänyt sisäistää näitä tyttäreni uusia diagnooseja. Yhäkin ihmetyttää se miksi asiaan ei olla oikeasti aikaisemmin kiinnitetty huomiota. Miksi tyttären tilanne on mennyt näin radikaaliksi, että on yrittänyt tappaa itsensä? Ihmettelen myös tätä nykyistä hoitoa. Hän käy silloin tällöin psykiatrin vastaanotolla ja tapaa lisäksi sairaanhoitajaa. Tarkoitus on etsiä joku terapiamuoto. Hän on ollut koko kesän ja alkusyksyn sairaslomalla. Useimpina päivinä hän ei pysty menemään...

Reilu 10 vuotta olen yrittänyt saada apua tyttäreni ongelmiin. Olemme olleet asiakkaina nuorisopsykiatrian puolella ja nyt hän on siirtynyt aikuispsykiatrian puolelle. Nuorisopuolella kaikki ongelmat laitettiin sen piikkiin, että hän on vain nuori ja masennus johtuu siitä. Yritin miljoona kertaa puhua aiheesta, että en usko sen olevan ainoa ongelma. Nyt vihdoin hän on hiljalleen saamassa oikean diagnoosin. Tai oikeammin kaksikin diagnoosia: riippuvainen persoonallisuushäiriö ja epävakaa...