Kätteni Jäljillä on intohimoisen harrastelijavalokuvaajan blogi, jossa etsitään onnellisuuden ja onnistumisen tunteita mm. kameran takana hääräillen.
Kategoriat: valokuvaus, lifestyle, #valokuvaus
Suosituimmat: 364
Kuumimmat: 289
Uusimmat: 184

Sunnuntaina tuli sellainen olo, että on pakko saada purkaa tunteita jollain tavalla ulos, eli ilmaista itseään kuvien avulla. Kun on ollut kuukauden verran kuvaamatta tai tekemättä mitään kovin luovaa, on sanomattakin selvää että jossain vaiheessa asiaan on otettava kiinni ettei pää hajoa. Jonkinlainen visio kuvista oli olemassa; jotain melankolista ja tummanpuhuvaa, tummat silmänympärykset, nurkassa lojunut ikkunanpoka. Mitään sen tarkempaa ei kuitenkaan ollut, joten päätin vaan antaa...

Kovin jälkijunassa tulee nyt nämä mun postaukset, sillä näistäkin kuvauksista Anniinan kanssa on jo kuukausi aikaa! Viime aikoina olen ollut tavallista enemmän kokin töissä ja fyysinen työ puolestaan verottaa ankarasti luovuutta. Energiaa ei yksinkertaisesti riitä juuri muuhun, ja siitä syystä kamera on pysynyt visusti repussa. En myöskään tahdo toteuttaa kuvausjuttuja ns. ”puolivaloilla”, vaikka näitä tehdäänkin harrastuspohjalta. Nyt kuitenkin alkaa mitä ilmeisemmin helpottaa töiden puolesta,...

Viikot ne vaan vierii ja heinäkuun viimeistä päivää viedään! Kolmisen viikkoa sitten meillä oli jälleen ihanan Katrin kanssa sovittuna kuvaukset, joiden punaisena lankana oli kukat, mutta tällä kertaa kruunun muodossa. Väkersin tuon kukkakruunun edellisenä iltana muovikukista ja täytyy sanoa että siitä tuli aika onnistunut! Värit ainakin sopivat Katrille kuin nenä päähän, vai mitä? Malli & MUAH: Katri Konster Kukkakruunu:...

Kesäkuussa sain suuren kunnian olla ikuistamassa Saijan ja Karin tärkeää päivää. Tässä postauksessa näytän teillekin tuon ihanan päivän tunnelmia häätarinan muodossa. Tämähän oli tosiaan ihan ensimmäinen hääkeikkani! Täytyy kyllä sanoa, että hääkuvaus vei sydämeni tyystin mennessään(kuten vähän uumoilinkin jo etukäteen)! Jännitti todellapaljon! Vaikka samaan aikaan tiesin valmistautuneeni hyvin ja pystyväni siihen kyllä. Mutta kuulemma tuo jännitys ei koskaan lopu, vaan ennen jokaista...

Viime viikolla pääsin harjoittelemaan pariskuntakuvausta Ollin ja Saanan kanssa Hatanpään arboretumiin. Arboretum onkin muuten aivan ihana kuvauspaikka, en ollut aiemmin tuolla käynytkään! Oli ihan mielettömän hauskat kuvaukset ja naurua riitti joka välissä! Ihan parasta. Suurkiitos kuvauksista Olli Rasi & Saana Perälä Rakkauden täyteistä viikonloppua!...

Vihdoin pääsen esittelemään teille edellisen kuvausprojektin tuotoksia! Ei tässä viime viikkoina oikein ole tullut sellaista hetkeä, että olisi ehtinyt (tai pikemminkin malttanut) istahtaa kunnolla blogin pariin kirjoittelemaan, joten nyt oli korkea aika. Jotenkin kyllä tuntuu etten vieläkään saa muodostettua järkeviä lauseita tai lauserakenteita, koittakaa siis kestää… Mutta mennäänpä nyt asiaan! Toukokuun lopulla pääsimme siis jälleen yhdistämään voimamme Annan kanssa, kun järjestimme...

Viime viikon keskiviikkona pääsin työn puolesta kuvaamaan metsäjoogaa Aulangolle! Kuvat ovat siis teemasisältöä Digitrail-hankkeeseen. Mallina näissä kuvissa toimi mahtava Eva Travanti Youngasta! Eva vetää siis mm. metsäjoogatunteja Hämeenlinnassa (ja muuallakin Suomessa tarvittaessa), mutta löytyy tuntivalikoimasta muutakin! Eva on aivan ihana persoona ja oli ilo saada tutustua häneen! Metsäjoogassahan yhdistyy mahtavasti luonto ja rentoutuminen, ja ne tukevat...

Taas kerran voin vaan todeta, että oikeat ihmiset todellakin tipahtelevat eteesi aina silloin kun on tarkoitus! Jotenkin kun visiot ja kaikki muukin vaan kolahtaa loistavasti yhteen, niin on lopputulos joka kerta jotain ihan mieletöntä! (Sama juttu kävi esimerkiksi Katrin kanssa jokin aika sitten, löydät postauksen täältä mikäli et ole sitä vielä lukenut. ) Anniina Forsmanin kanssa meillä oli kummallakin ollut haaveena päästä tekemään kuvia, joissa olisi nainen metsässä mekko päällä. Ideakuvat...

Nyt ollaankin saatu nauttia aivan mahtavasta säästä! Itse olen tosin istunut paljon myös koneen ääressä sisätiloissa, sillä työt on tietenkin tehtävä oli keli mikä hyvänsä. Onneksi välillä pääsee ulos nauttimaan myös auringosta, ja etenkin nyt olen tykännyt käydä tuossa järvessä kastautumassa. Se virkistää ja viilentää mukavasti ja kynnys on pieni, sillä rantaan on matkaa vain joitain kymmeniä metrejä eikä paikalla taatusti ole ketään muita. Talviturkin kastoin siis eilen ja vesi oli kyllä...

Vapaapäivä ja yhtäkkinen inspiraatio saivat minut jälleen hyppäämään kameran eteen, ja onneksi annoin idean viedä. Tämä on omakuvasarja eiliseltä, jonka vuoksi innostuin suttaamaan naamaani vähän liikaa ruskeaa luomiväriä (salama tosin häivyttää siitä suurimman osan). Tykkään siitä miten samantyylisiä näistä tuli kuin mitä alunperin olin mielessäni visioinutkin! Ei mitään kovin siloteltua vaan rosoisuus saa näkyä. Yhä enemmän ja enemmän pidän myös siitä miten paljon lisää kukat sekä kasvit...