Koruharrastajan näperryksiä laidasta laitaan; vaijerikoruja, massailuja, metallilankailua, solmukoruja ja paljon muuta.
Kategoriat: käsityöt, korut, askartelu
Suosituimmat: 175
Kuumimmat: 444
Uusimmat: 257

Sokeripommien lisäksi käsissäni syntyy välillä sentään muitakin fimoiluja. Tällä kertaa luvassa on muun muassa kasveja ja eläimiä. Osa näistä kuvista on saanut odotella läppärillä aikansa ja esimerkiksi kirjat ja kaktukset olen muovaillut jo viime vuoden alussa. Örkkimörkit ovat näistä kaikkein vanhinta tuotantoa, sillä tein ne jo toissa vuoden Halloweeniksi. Se, että saatan välillä postata parikin vuotta vanhoja luomuksia, johtuu omasta bloggaustyylistäni; tykkään koota aina...

Vielä riittää viimevuotisia herkkuja ladottaviksi blogiin. Tilaustöitäkin on vielä jokunen postattavana, mutta sitä ennen vielä näitä omia sokeripommeja. Kerroskakkuset ehtivätkin jo uuteen banneriin loppuvuodesta, mutta näemmä en ollut niitä vielä kerennyt kunnolla esitellä. Nämä kakut on siitä kivoja, että ne eivät tarvitse päällyskerrosta. Kakut voi siis toisin sanoen rapsutella kuohkeaksi joka puolelta ja sekös vasta kivaa on. Koristeeksi laitoin valkoista ''pikeeriä'' ja liiloja...

Hyvää tätä vuotta! En ole tehnyt tai edes ajatellut koruhommia muutamaan viikkoon. Kaipa se pitää kuitenkin taas potkaista uusi koruvuosi käyntiin, etenkin kun postattavana on vielä viimevuotisia töitä. Ensimmäisenä vuorossa ovat viime vuoden ainoat helmikorutilaukset, jotka toteutin joulukuussa. Samaan osoitteeseen lähti myös yksi muovailtu korusetti, joten otetaan tähänkin postaukseen vähän fimoiluja mukaan. Vaikka niin kovasti massailusta pidänkin, oli kyllä todella virkistävää päästä...

On koittanut jouluaatto ja näin tulee taas yksi blogijoulukalenteri tiensä päähän. Viimeisestä luukusta löytyy suuret joulutähtikorvikset. Näitäkin oli niin kiva tehdä ja oon tosi tyytyväinen lopputulokseen. Samanlaisten lehtien valmistus oli helppoa pisaran muotoisen teräsmuotin ansiosta. Nautin taas erityisesti siitä, että sain tehdä isot ja näyttävät korvakorut - se onkin harvinaista herkkua. Kiitos kaikille joulukalenteriani seuranneille ja satunnaisille kurkkijoille. Lukijamäärältään...

Leipomuksia löytyy myös toiseksi viimeisestä luukusta, vähän värikkäämmässä muodossa. Koristeraitojen tekeminen massaleipomuksiin on superhauskaa. Olipa siis kiva, että näistä raitapipareista saapui myös yksi tilaustyö. Vaikka tämä onkin tilaustyökalenteri, tästä luukusta löytyy myös ns. oma-aloitteisia massailuja. Vain iso kukkapiparisatsi (toinen ja viimeinen kuva, joissa molemmissa on sama satsi) on tilaustyö, jonka sain aiempien kuvien perusteella. Tilaustyöpipareista puolet on muuten...

Mitäpä olisi joulu ilman tähtitorttuja? Nykyään niitä leivotaan mitä erikoisimmilla täytteillä, kuten vihreillä kuulilla, Toffifee-karkeilla ja jopa maksamakkaralla. Omissa minitortuissani (kuten syötävissäkin) on kuitenkin ihan perinteiseen tapaan luumuhilloa. Fimotorttuja olenkin tehtaillut tänä vuonna runsain mitoin, sekä riipuksina että valmiina...

Nyt paljastuukin jo viimeinen kolmesta riipussetistä, joista asiakkaani valmisti jouluisia korvakoruja. Kukka- ja sydänpipareiden lisäksi massailin hänelle tähtiä. Itse olisin valinnut tähtien väriksi sinistä, mutta tämä väriyhdistelmä näyttää kyllä todella hyvältä. Onneksi me ei kaikki ajatella samalla tavalla! Tähtien sakaroissa on kuopat strasseja varten, ne asiakas kiinnitti itse...

Joulu on ihan kohta jo! Näitä luukkuja on niin hauska aina availla, että voisi niitä olla enemmänkin. Tänään kalenterista löytyy taas yksi suosikkiluukuistani; toinen setti asiakkaan ideoimia, kaksiosaisia riipuksia korvakoruihin. Valitettavasti en ole päässyt valmiita korvakoruja ainakaan vielä näkemään, joten voin vain kuvitella, millaisia niistä tuli. Nämä sydänpiparit ovat kaikista kolmesta erilaisesta setistä omat ehdottomat lempparini. Suurempien sydänten koristelussa oli...

Karkkitankoja löytyy jo kahdesta edellisestä blogijoulukalenteristani ja nyt niitä makustellaan taas. Musta ne on aina vaan niin ihania. Ne ovat toki myös erilaisia joka vuosi; nyt kun katson kuvia viimevuotisista massatangoistani, huomaan taas miten taitoni ovat kehittyneet. Toissavuonna tein karkkitankoja lasihelmistä. Tähän postaukseen livahti vähän jotain omaakin, sillä vain korvakorut olivat tilaustyö. Tein kuitenkin tankoja kerralla isomman satsin, joten miksipä en esittelisi niitä...

No niin, ai että! Kyllä olenkin odotellut, että pääsisin availemaan teille näitä ihanan jouluisia luukkuja. Tätä herkkua on nyt luvassa ihan jouluaattoon asti. Ensimmäisessä jouluisessa luukussa tuoksuu pipari. Sain tehdä Fimo-osat asiakkaan ideoimiin, kaksiosaisiin korvakoruihin. Settejä syntyi kaikkiaan kolme erilaista ja tässä niistä ensimmäinen - kaksi muutakin settiä paljastuvat vielä kalenterin aikana. Ihan liian vähän olen tehnyt tällaisia pipareita, muistaakseni edellisistä on jo...

Tarkoitukseni oli tehdä tänä vuonna Fimosta jouluisia, pikeerikoristeisia pipareita. Aika ei kuitenkaan riittänyt tilaustyösuman vuoksi moneenkaan omaan luomukseen. Jotain samansuuntaista pääsin kuitenkin tekemään, kun postilaatikkooni saapui tilaus Carneval-kekseistä vaaleanpunaisella ja -sinisellä kuorrutteella. Näistä pikkuisista kekseistä voi tehdä vaikkapa hauskoja ja sööttejä korviksia. Pysykäähän kuulolla, huomenna odotus palkitaan....

Tässä tulee taas yksi lemppariluukkuni - ei siis sillä, että joku luukku olisi sitten inhokki. Toisista projekteista sitä vaan nauttii vielä pikkuisen enemmän. Tämä suklaa-avainkoru oli itse asiassa yksi mielekkäimmistä tilaustöistäni koko vuonna. Suklaita on todella hauska tehdä, vaikka ovat ne toisinaan myös vähän kinkkisiä. Pidän myös hirveästi avainkorujen tekemisestä - ja nyt pääsin tekemään sellaisen naruun! Narukorujen solmiminen on ihan hurjan kivaa sekin. Tutustuminen suklaakorun...

Salmiakista en ole koskaan karkkina välittänyt, mutta massaversioista pidän kovasti ja olenkin saanut niitä jonkin verran tilaustöinä askarrella. Viime kuussa pääsin ensimmäistä kertaa tekemään myös pyöreitä salmiakkeja. Fimokarkeissa vaan on sitä jotain ja tuntuu, etteivät ne mene koskaan pois...

Veneilyteemaa löytyy muutamasta luukusta tänä vuonna ja kaikki korut olivat saman asiakkaan ideoimia. Veneilysarjaan kuuluvat myös nämä ruorikorvikset, jotka leikkasin raidallisesta massamatosta askarteluveitsellä, mallikuvaa apuna...

Kuten viime vuoden kalenterista, myös tämänvuotisesta löytyy neulepintaa. Tällä kertaa ''neuloin'' massaa sydämen muotoon ja neljässä eri värissä, joista tässä postauksessa hiekka ja vaalea harmaa. Tein tilaustyönä myös jokusen punaisen ja valkoisen neulesydämen, mutta ne jäivät kuvaamatta. Neulejäljitelmä on massailutekniikkana mielestäni sellainen, jota pitäisi tehdä aina sarjatyönä, sillä kestää hetken ennen kuin siinä pääsee kunnolla vauhtiin ja työskentely tuntuu jouhevalta. Olipa siis...