Arja P., aikuinen virkanainen, heavylady ja kukkahattutäti kirjoittaa elämästään ja ajatuksistaan. Elämää eletään hitaasti kiiruhtaen, kiitoksella, armosta, huulet punattuina, rokkijalka vipattaen – ja yleensä keskellä kaaosta.
Kategoriat: lifestyle, elämä, hyvinvointi
Suosituimmat: 19
Kuumimmat: 380
Uusimmat: 608

On äitienpäivän ilta. Ulkona sataa vettä ja istun olohuoneessa nojatuolissani tyttären Micu-kissa jalkojeni juuressa. Siihen se käpertyi nukkumaan kun ensin oli yrittänyt syödä sukkiani. Tytär istuu sohvalla ja pelailee. Isäntä punkaa jotakin takapihalla. On monella tapaa samanlainen äitienpäivän ilta kuin on ollut monina aiempinakin vuosina. Ja sittenkin niin erilainen. Tätä äitienpäivää on varjostanut huoli läheisistä, ystävistä ja koko maailmasta. Korona on erottanut meidät toisistamme...

On pääsiäispäivän ilta. Hiljaisen pääsiäisen ilta. Kukapa meistä olisi vielä viime vuoden lopulla osannut arvata, millainen tästä vuodesta 2020 tulee? Emme mekään, kun jouluna teimme läheistemme kanssa suunnitelmia tälle vuodelle. Oli aikeissa viettää isännän 60-vuotispäiviä huhtikuun alussa ja yhteistä pääsiäistä koko lähisuvun kanssa. Vaan toisin kävi. Koko maailmamme muuttui hetkessä yhden viruksen takia. Korona laittoi meidät eristäytymään läheisistämme, ystävistämme ja harrastauksistamme....

Meillä Suomessa on ystävänpäivää vietetty 1980-luvulta lähtien ja kalenteriin se merkittiin virallisesti vuonna 1996. Ja toisin kuin muualla maailmassa vietettävä Valentine´s Day, on suomalainen ystävänpäivä nimenomaan ystävien muistamisen eikä vain rakastavaisten juhlapäivä. Itse pidän tästä suomalaisesta versiosta enemmän ja vaikka siihenkin liittyvät ne punaiset sydämet ja yhä enemmän myös kaupallisuus, on se silti minusta lämpimämpi ja ehkä meille suomalaisille sopivampi...

Puolittain lupasin edellisessä postauksessani tehdä koosteen viime vuodesta mutta tekemättä on jäänyt. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä nopeammin aikakin kuluu ja vuodet viuhuvat ohi - ja vuoden vaihtuessa tuntui, ettei viime vuonna mitään erityistä ehtinyt tapahtuakaan. Kuitenkin kuvia selatessani tajusin, että vuosi piti sittenkin sisällään aika paljon. Vaikka olemme jo tammikuun lopussa, palaan vuoteen 2019 vielä kuvamuistojen muodossa. Jotta edes itse joskus muistaisin;) Instagram...

Pian olemme jo uuden vuoden 2020 alussa ja entinen jää taakse. Alkaa aivan uusi vuosi ja vuosikymmen. Me vietämme vuodenvaihdetta jo perinteisesti isännän kanssa kotona. Seuranamme on tyttären Micu-kisuli, joka jäi tänne evakkoon joulun jälkeen tyttären lähdettyä kotiinsa Turkuun. Minun lomani ovat jatkuneet välipäivien yli, mutta tyttärellä työt kutsuivat ja ajattelimme, että kun tytär kuitenkin juhlii tänään ystäviensä kanssa, on Micun parempi olla täällä rauhassa Turun...

On jouluaatto ja kaikki on jo valmiina vieraiden tulla. Aamupäivän puuhailun jälkeen katselin ja kuuntelin Turun joulurauhan julistusta teeveestä. Vaikka Turun suurtorille ei meiltä kovin pitkä matka ole, en saanut raahattua sinne itseäni tänäkään vuonna. Joulunalusaika on ollut kiireinen ja stressaava niin töissä kuin omassakin elämässä. Kotia on koristeltu maltillisesti ja niin kuin meillä tapana on, viimetipassa. Kuusi on tosin tönöttänyt parvekkeella jo hyvän aikaa, sillä sen...

Minun Suomeni on sinitaivas, järvet, metsät ja siniristilippu. Saan elää itsenäisessä maassa, jossa minulla on vapaus sanaan, mielipiteeseen ja uskontoon. Minun Suomessani on ollut hyvä ja turvallista kasvaa, opiskella, kasvattaa lapsia ja vanheta. Minun isänmaani ja minun kotimaani on ollut minulle hyvä. Minun Suomessani veljeä ei jätetä.Ei jätetty aikoinaan - ja haluan uskoa, ettei jätetä tänäkään päivänä.Ei sitä naapurissa asuvaa - eikä sitä, joka tänne kauempaa on tullut turvaa...

On pyhäinpäivän ilta. Moni juhlii tänään halloweenia, mutta meillä ei sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja juhlivat ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää. Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä...

Tovi jos toinenkin on jo ehtinyt vierähtää edellisestä postauksestani ja päätin vihdoin piipahtaa taas tänne blogin puolelle ja kertoa hieman kuulumisiani. Älkää pelästykö - en aio tänne monen kuukauden tekemisiäni luetella vaan ajattelin kertoa kuulumiset jo ajat sittenKeyword: Love -blogin Jonnalta poimimani haasteen muodossa. Tässä haasteessa on tarkoitus jakaa niitä oikeita aitoja kuulumisia. En tosin tiedä, kiinnostavatko ne ketään teistä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Että edes itse...

Heinäkuu on jo pitkällä ja olemme isännän kanssa lomailleen jo 2,5 viikkoa. Loma alkoi niin kuin se useimpina kesinä on tavannut tehdä matkalla Pohjois-Karjalaan äitini mökille, jonne äitini ja veljeni jo Peppi-koiran kanssa olivat hieman aiemmin matkanneet. Matka sujui taas muutaman pysähdyksen taktiikalla, ilman mutkia tai poikkeamia suoraan matkanpäähän. Emme katselleet nähtävyyksiä, poikkesimme vain välillä kahveille ja syömässä - oli kiire päästä perille. Mökistämme Juuan Timovaarassa...

On juhannusaaton aamu ja olen jo tovin ollut hereillä. Minähän en yleensä ole se meidän perheen varhaisin mato vaan isäntä saa vapaapäivisin rauhassa kahvit keitellä aamuisin ennen kuin minä suostun silmäni avaamaan. Vaan tänään on toisin - kahvi tuoksuu jo tuossa vierelläni ja alakerrasta kuuluu isännän tasainen kuorsaus. Maailmankirjat taitavat olla vallan sekaisin;) On tähän aikaiseen heräämiseen ihan syynsäkin - nimittäin eilinen laiskuus kostautui. Olemme lähdössä juhannuksen viettoon...

Tänään olen ajattellut omaa äitiäni, joka on sitkein ja sisukkain nainen, jonka tunnen. Hän on kokenut lapsena sodan kauhut, tehnyt työtä oman osansa, kasvattanut lapsensa, sairastanut yhden ihmisen tarpeiksi ihan tarpeeksi, saattanut hautaan yhden lapsistaan, kaksi miestään ja vanhempansa. Hän on nainen, joka on aina auttanut, tukenut, rohkaissut, rakastanut ja vieläkin repisi vaikka paitansa päältään, jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa apua tarvitsisivat. Hän on äitini - ja hän on minulle...

Ekopaasto on jo loppusuoralla ja viimeiset päivät meneillään. Seitsemän viikon koitos on jo miltei ohi ja on aika tehdä tilinpäätöstä. Miten sujui tämän vuoden paastoni? Pidinkö paastolupaukseni? Oliko vaikeaa? Ja opinko mitään - jääkö jotain itämään ja elämään? Minullehan tämä taival oli jo kahdeksas - olen Ekopaastoa jollain muotoa viettänyt jo sen ensimmäisestä vuodesta 2012 lähtien. Alkuaikojen lupaukseni liittyivät enemmän perinteisen paaston viettoon ja kokeilin, pystynkö kieltäytymään...

Tämän vuodenEkopaastoalkaa tämän viikon keskiviikkona, 6.3. ja kestää 7 viikkoa päättyen 20.4. pääsiäiseksi. Ensimmäinen Ekopaasto järjestettiin jo vuonna 2012 ja siitä lähtien olen siihen omalla tavallani osallistunut. Ensimmäisen kerran tästä paastosta kerroin täällä blogissanivuonna 2014ja sen jälkeen olen joka vuosi siitä kirjoittanut. Vaikka painopisteet paastossa ovat vuosittain hieman vaihdelleet, on Ekopaaston tarkoitus aina ollut haastaa ja innostaa ihmiset osallistumaan...

Tänään on vietetty ystävänpäivää ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki palata blogin ja blogiystävien pariin koko alkuvuoden kestäneen blogihiljaisuuden jälkeen. Hitaan bloggaajan manifestia noudattaen olen bloggaamisen sijaan keskittynyt ihan vain elämiseen. Jättänyt aikaa hiljaisuudelle, lukemiselle ja olemiselle. Ja tottakai ystäville. Elämä kun on tässä ja nyt - ja niin ovat ne ihmisetkin, jotka lähellämme elävät. Huomisesta emme tiedä. Some -maailma on niin täynnä kaikkea kiinnostavaa, että...