Suomen rönsyilevin kulttuuriblogi
Kategoriat: kulttuuri, kirjat, taide
Suosituimmat: 12
Kuumimmat: 27
Uusimmat: 196

Tatu Mönttinen. Kuva: Aki Loponen, Pictuner oy 2017 Janne Katajan Riihimäki on näytelmä, jota en ihan heti olisi kuvitellut lähteväni katsomaan. En juurikaan katso televisiota, mutta kun sen avaan, näen häiritsevän usein Katajan kasvot. Näytelmästä ajattelin, että Katajan persoona ja historia eivät voi riittää kokonaisen näytelmän kannattelemiseen. Eikä se riittänytkään, mutta eipä tarvinnutkaan. Esityksen pointti oli ihan muualla kuin juuri Janne Katajan muistoissa. Riihimäen teatteri...

Eriikka Väliahde. Kuva: Toivo Heinimäki Eva W on musikaali nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä, Suomen kaikkien aikojen menestyneimmästä naisnyrkkeilijästä. Evan elämä ja ura antavat aineksia värikkääseen ja tapahtumarikkaaseen esitykseen, joka ottaa luonnollisella tavalla melko dramaattisiakin käänteitä. Kapsäkki on tunnelmallinen teatteri, jonka baari on myös erittäin viihtyisä. Kannattaakin tulla vähän etuajassa vaikka nauttimaan kuppi kahvia tai tuopillinen. Vinkkinä. Teatterin lava oli...

Porvoolainen kulttuuripersoona Jocke Lybeck menehtyi tapaturmaisesti viime maanantaina 16. lokakuuta. Bar Maryn perustajanikin tunnettu Jocke jättää suuren aukon Porvoon kulttuurielämään. Jocke Lybeck perusti legendaarisen Bar Maryn yhdessä Måns Strömbergin, eli DJ Bunuelin kanssa vuonna 1994 ja se toimi useiden nimekkäiden ja aloittelevien bändien suosikkipaikkana aina vuoteen 2007 asti. Lybeck toimi opettajana, toimittajana ja jäätelöveneen pitäjänäkin ja oli usean porvoolaisen tuntema...

Kangastus 38 on Kjell Westön samannimiseen romaaniin perustuva näytelmä Kansallisteatterissa. Siinä liikutaan 30-luvun Helsingissä, jossa fasismi ottaa hiljalleen jalansijaa kaupungista. Rouva Wiik on vaikeassa tilanteessa ja lavalla käydään läpi suuria, patoutuneita tunteita. Kjell Westön tarina on sävyltään hienojakoinen, synkän kaunis ja hahmoiltaan rikas. Nämä elementit ovat Mikaela Hasánin ohjauksessa ja Michael Baranin dramatisoinnissa siirtyneet lavalle, jossa etenkin Paula Lehtosen...

Landet / Svenska Teatern / Photo by Cata Portin / Max Forsman, Mitja Sirén Landet on Svenska Teaternin 150 vuotista historiaa sekä Suomen 100 vuotista taivalta juhlistava näytelmä. Siinä historia ja nykyisyys kietoutuvat yhteen, mutta ei sillä kliseisellä tavalla. Tässä katsotaan niin eri aikoihin, kuin myös sisäänpäin teatteriin. Tunnelma on hitusen traaginen, mutta samalla erityisen hyväntuulinen ja ilkikurinenkin. Svenska Teatern keräsi Svenska litteratursällskapetin kanssa ihmisten...

Game Music Collective on Euroopan ensimmäinen pelimusiikkiin keskittynyt orkesteri, jonka ensimmäinen konsertti järjestettiin eilen Finlandia-talolla. Jo sinänsä historiallinen ilta ylitti odotukseni. Tämä ei ollut vain jokin kiva pieni kuriositeetti tai harha-askel klassisen musiikin genressä johonkin "kevyempään". Havahduin miten monisävyinen pelimusiikin maailma voi ollakaan ja tästä kiitos kuuluu tälle tuoreelle ja silminnähden innokkaalle orkesterille. Pelimusiikki on itselleni tuttua...

Suomessa oli sotien aikaa kysyntää helpolle ja kevyelle viihteelle. Tätä tarjoili Armas J. Pulla Ryhmyn ja Romppaisen muodossa. Jees, leskiyli-insinöörskä! sanoi vääpeli Ryhmy on kahdeksas Ryhmy ja Romppainen -tarina ja osa Kirjojen Suomi -kampanjaa, jossa esitellään 100 kirjaa Suomen itsenäisyyden vuosilta. "Tupakkkakaupan edessä oli jono, vaikka kello oli vasta vähän yli kahdeksan ja oveen oli naulattu pahvilappu, joka tiedotti: "AVOINNA KLO 9-18" sekä "Tupakkaa ei ole". Viimeisinä oli...

Tiesitkö, että maapallo kiertää aurinkoa 107 200 kilometrin tuntinopeudella? Liikumme huimaa nopeutta avaruuden halki, mutta emme edes havaitse sitä. Samalla tavalla kieli muuttuu jatkuvasti. Sen nopeus vain on niin huima, että emme tunnu havaitsevan sitäkään. Pysyvä, muuttumaton kieli, jossa tulisi roikkua jonkin perinteen nimissä on myytti. Minä rakastan kieltä ja miten se jaksaa aina yllättää. Siksi höpisen täällä kirjoista ja teatterista jatkuvasti. Olen koukussa siihen miten kielen avulla...

Koivu ja tähti on Pirkko Saision kirjoittama uutuusteos Kansallisteatterissa. Yllättävä, hauska ja hajanainen näytelmä on osa Suomi 100 -juhlallisuuksia ja ottaakin niissä aivan oman erityisen paikkansa. Slava! Kunnia, oli Saision ja ohjaaja Laura Jäntin edellinen yhteinen näytelmä ja olin erittäin kiinnostunut katsomaan mitä tällä kertaa oli luvassa. Kansallisteatterin pyörivä lava kuljettaa mukanaan kirjavan joukon hahmoja. Topeliuksen saduista ammentava tarina aukeaa katsojalle hitaasti,...

Sidse Babett-Knudsen ja Tommi Korpela, credit: Andres Teiss © Matila Röhr Productions Ikitie on Antti Tuurin samannimisen romaanin filmatisointi, jonka on ohjannut AJ Annila. Elokuvassa seurataan Amerikasta palanneen Jussi Ketolan vaiheita, joita on seurattu myös kahdessa edellisessä Tuurin romaanissa. Raadollinen ja kaunis elokuva kertoo ihmisen pahuudesta, mutta erityisesti toivoa herättävästä periksiantamattomuudesta. Tommi Korpela on seikka, jonka haluan ihan ensimmäisenä nostaa tästä...

Kuva: Harri Hinkka. Tampereen teatteri Cats Tampereen teatterissa on esitys, josta ensimmäisenä tulee mieleen sana virheetön. On oikeastaan hankala kirjoittaa näytelmästä, josta ei tahdo löytyä kritisoitavaa, mutta hitto sitä oli ilo katsoa. Ensimmäinen kertani Tampereen teatterissa ja ensimmäinen kertani nähdä livenä legendaarinen Cats. Oli hieno ilta. Cats on se musikaalien musikaali, suuren Andrew Lloyd Webberin klassikko jonka on nähnyt kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailman. Maailman...

Satumaa on tangomusikaali, joka avaa Kouvolan teatterin juhlasyksyn. Se kertoo säveltäjä Unto Monosen elämästä ja sisältää roppakaupalla tämän säveltämää musiikkia. En tiennyt Monosen elämästä juuri mitään teatteriin astuessani, mutta traagisissa käänteissään se päihittää monen nykyisen rockstaran toilailut ihan 6-0. Unto Mononen(1930 - 1968) on Toivo Kärjen ohella yksi merkittävimmistä tangosäveltäjistä Suomessa. Tämän ensimmäinen levytetty sävellys oli Pieni laulu vuodelta 1950 ja...

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo Myrskyluodon Maija on Anni Blomqvistin kirjoittama klassikko, joka koostuu viidestä romaanista. Niissä seurataan nuoren Maijan kasvutarinaa vanhempiensa luota Myrskyluodolle, jossa tämä pitää huolta perheestään kylmän saariston armoilla. Tarina on karu, koskettava ja vaikea selittää sanoin. Siksi onkin hienoa, että se on voitu tuoda eloon teatterin ja musiikin avulla. Helsingin...

Hugo Simberg(1873 - 1917) on taiteilija, johon todella monella tuntuu olevan syvän henkilökohtainen side. Haavoitttunut enkeli on teos, jota saavutaan katsomaan Ateneumiin pitkien matkojen takaa ja siihen liitty lähes yhtä monta tulkintaa kuin katsojaakin. Tämä on aiheena Ateneumin taiteilijat -kirjasarjan toisessa osassa. Ateneumin taitelijat on kirjasarja, jossa esitellään museon kokoelmataiteilijoita. Ensimmäisen osan aiheena oli Helene Schjerfbeck ja tästä kirjoitti Lena Holger. Kirjasta...

Koominen ooppera toi Konepajan Brunoon jotain todella jännittävää. Helsingin Juhlaviikkojen osana esitetty Silent Opera Vixen tarjosi aidosti tuoreen tavan nauttia oopperaa. Yleisö sai kuulokkeet korvilleen ja lähti seuraamaan punatukkaista tyttöä pajan uumeniin. Silent Operan yleisöstä on maailmalla ollut puolet alle 30 vuotiaita ja reippaasti yli puolet katsomassa oopperaa ensimmäistä kertaa. Nämä ovat huikeita lukuja ja kertovat muutoksesta oopperan maailmassa. Kun Koominen ooppera aloitti...