Beauty Highlights seikkailee kauneuden ja hyvinvoinnin maailmassa. Blogista löydät kauneusmaailman uusia tuulia ja hyvän olon herkkuja kolmekymppisen naisen näkökulmasta.
Kategoriat: kauneus, hyvinvointi, kosmetiikka
Suosituimmat: 162
Kuumimmat: 98
Uusimmat: 698

Olen viime aikoina huomannut itsessäni muutoksia, joiden mukana päässäni on hiljalleen alkanut vahvistua se sama hälytyskellojen ääni, jonka joskus ajattelemattomasti hiljensin kuin aamun torkutuksen. Vaikka takana olisi 8 tunnin yöunet, saatan jo kahden aikaan iltapäivällä tuntea suunnatonta väsymystä, ja kuuden aikaan olisin usein valmis kaatumaan sänkyyn, vaikka sinnittelenkin aina hereillä myöhempään. Ennen otin päiväunet vain äärimmäisessä väsymystilassa, nykyään myönnän niiden kuuluvan...

En ole koskaan ollut aamuihmisiä, mutta silti jollain tapaa nautin aamuista. Niistä, jolloin ei ole kiire mihinkään ja saa herätä aivan rauhassa, hyvin nukutun yön jälkeen. On kuitenkin myös niitä aamuja, joita kutsutaan kansankielellä maanantaiksi. Ne voivat kokemuksen mukaan osua ihan keskelle viikkoakin. Tiistai tai torstaikin voi yllättäen tiputtaa viittansa ja paljastua maanantaiksi, kun mikään ei pysy hyppysissä ja yksinkertaisimmatkin asiat kaatuvat dominolaattojen lailla ketjureaktiona...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BEAREL*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ Korealainen kosmetiikka jatkaa voittokulkuaan. Sen suuresta suosiosta huolimatta, en ole kuitenkaan liiemmin blogissani koreakosmetiikasta kirjoittanut paria poikkeusta lukuunottamatta. Olen odotellut tarpeeksi kiinnostavia tuotteita, joita kohtaan mielenkiintoni kasvaisi sille tasolle, että niiden esiintuominen blogissakin kannattaa. Nyt sellainen sarja on löytynyt: Bearelin valikoimaan juuri ilmestynytCoxir. Korealaista Coxiria...

Kun voidemaiset poskipunat ja luomivärit alkoivat raivaamaan itselleen tilaa kosmetiikkamarkkinoilla, en ollut niistä alkuun kovinkaan innostunut. Kieltämättä moneen kertaan olen saanut kokeiluissani pettyäkin. Pysyviksi mainostetut voidemaiset luomivärit ovat liian monesti alkaneet rakoilla luomilla jo päivän ensimmäisten tuntien aikana, murskaten mainoslupauksensa. Jossain vaiheessa taisin hetkellisesti jopa kieltäytyä kaikista voidemaisista poskipuna- tai luomivärituotteista tai ainakin...

On kulunut pitkän aikaa siitä, kun olen viimeksi ollut näin innoissani tuoksuista. Normaalisti vaihtelen hajuvesiä lähes päivittäin fiiliksen mukaan, mutta välillä tulee jaksoja, jolloin jumitun yhteen tuoksuun pidemmäksi aikaa. Se on minulle aina merkki siitä, että nyt on löytynyt jotain todella spesiaalia tuoksurintamalta. Sellaiset tuoksut ovat myös poikkeuksetta niitä, joihin palaan yhä uudelleen. Yleensä löydän uusia suosikkeja tiettyjen tuoksubrändien joukosta, jotka ovat vuosien...

Vielä kymmenisen vuotta sitten, olin se, joka katseli kaihoisasti muiden jakamia matkakuviasosiaalisessa mediassa. Tunsin kateuden sekaista haikeutta. Olisipa minullakin mahdollisuus matkustaa ja käydä noissa paikoissa. Ehkä joskus, ajattelin ja jäin odottamaan parempaa hetkeä. Sitä, jolloin taloudellinen tilanteeni olisi täydellinen matkustamiseen. Vuodet kuluivat, mutta sitä hetkeä ei tullut. Aina oli jotain, johon rahalle oli käyttöä. Missään vaiheessa ei tullut tilannetta, jolloin olisin...

Riippumatta siitä, minne elämä minut tulevaisuudessa kuljettaa, on kaksi asiaa, jotka haluaisin aina itsessäni säilyttää: nöyryys ja kiitollisuus. En siedä ihmisissä ylimielistä käytöstä tai sitä, ettei asioista osata kiittää. Olen kiitollinen siitä, että minua on pienestä pitäen kuvailtu kohteliaaksi ja hyvätapaiseksi tytöksi, vaikka lapsuuden kotiolot olisivat voineet muovata minusta täysin toisenlaisen. Mutta ehkä juuri sieltä onkin peräisin se kiitollisuus, jota tunnen tänä päivänä. Tiedän,...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NORDIC HEALTH SPRAYS Kun vielä pari vuotta sitten pidin naisille kauneuteen ja ihonhoitoon liittyviä luentoja tyhy- ja virkistyspäivinä, törmäsin jatkuvasti erilaisiin käsityksiin kauneudenhoidosta tai ylipäätään tuotevalinnoista. Yksi näistä oli se, kuinka yllättävän moni tuntui luokittelevan kaikki puhdistustuotteet samaan kastiin tai vastaavasti ajattelevan vaikkapa seerumien olevan kaikkien pohjimmiltaan samanlaisia - yhtä tehokkaita siis. Tämän voisi kärjistää niin,...

Viime aikoina elämässäni on noussut esiin kaksi henkireikää, voimavaraa, energian lähdettä - miksikä niitä nyt sitten haluaakaan nimittää. Lukeminen ja jooga. Viimeisimpänä mainittuun "muottiin" en koskaan uskonut sulautuvani, mutta lajista tulikin tapani päästää irti ja rentoutua, kun tajusin, ettei mitään muottia ole. Nyt puhun siis joogasta. Mitä tulee lukemiseen, siitä olen nauttinut nuoresta tytöstä lähtien. Se onkin voimavara, joka on noussut uudelleen elämässäni tärkeälle sijalle. Hetkiä...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ Luonnonkosmetiikan herkkukauppana tunnettu House of Organic avasi tällä viikolla uudistuneen verkkokauppansa. Samalla starttasivat myös suosituiksi nousseet luonnonkosmetiikkapäivät, jotka ovat käynnissä vielä sunnuntaihin saakka. Tarjouspäivät ovat loistava hetki kurkata omiin kaappeihin ja katsoa, tarvitseeko jotain täydennystä. Itse pidän kaikenlaisia tarjouksia aina myös hyvänä tilaisuutena lähteä kokeilemaan jotain uutta,...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - TERRANOVA*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ Hyaluronihappo on yhtään epäilemättä yksi kosmetiikan suosituimmista raaka-aineista. Se kuuluu kollageenin tavoin niihin aineosiin, jotka mainitsemalla saa myytyä melkein mitä vain. Itselleni hyaluronihappo ei kuitenkaan ole taikasana, joka automaattisesti sinetöi ostopäätöksen. Olen ehkä sillä tavoin haastava asiakas, että kyseenalaistan melkeinpä kaikki tuotteet, ennen kuin saan käsiini raaka-ainelistan ja pääsen perehtymään...

Kun ensi kertaa kuulin kangasnaamioista, nesteessä uivat maskit tuntuivat itselleni juuri sellaiselta villitykseltä, joka ei tulisi saamaan minua mukaansa. Tuntui hullulta panostaa kertakäyttöiseen "kankaanpalaseen" 10 euroa, vaikka kosmetiikkaan satsaaja olenkin. Muutamia maskeja kokeiltuani aloin kuitenkin nopeasti ymmärtämään, mistä näissä on kyse. Kangasnaamioita ei nimittäin voi mitenkään verrata tavallisiin naamioihin, vaan ne ovat paljon, paljon enemmän. Parhaimmillaan vartin...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ Muistan, kun ensimmäistä kertaa kokeilin luonnonkosmetiikan aurinkosuojavoiteita. Levittäminen oli kaikkea muuta kuin sulavaa ja ihon pinta jäi tahmeaksi ja valkoiseksi. Lopputulos oli täysin päinvastainen, mitä aurinkosuojavoiteelta toivoin. Vaikka luonnonkosmetiikkaa tuolloin ihonhoidossa jo paljon suosinkin, myönnän, että nuo aurinkosuojavoiteet jäivät aika vähälle käytölle ja tartuin vielä silloin tavallisiin...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / BACK ON TRACK Joskus nuorempana saatoin vähän kadehtia heitä, jotka lähtevät joka aamu töihin viimeisen päälle laittautuneina, kauniissa ja tyylikkäissä asukokonaisuuksissa, joissa kelpaa kävellä kaupungin katuja pitkin. Vähän jopa salaa toivoin, että minulla olisi oma stylisti, joka huolehtisi minulle sopivan asun päivittäin. Olisihan se upeaa olla niin tip-top päästä varpaisiin, huoliteltu ja hehkeä joka hetki. Vai olisiko sittenkään? Vuosien saatossa tuo kateus on...

Olen viime aikoina kamppaillut iho-ongelmieni kanssa oikein kunnolla. Muutamina iltoina on iskenyt lähes epätoivo, kun olen katsellut itseäni peilistä. Vaikka olen tehnyt jo vuosia paljon töitä terveen itsetunnon saavuttamiseksi, kieltämättä joinain iltoina peiliin katsoessa ensimmäinen ajatus on ollut, miten hirveältä näytän ja on tehnyt mieli kääntää katse pois peilistä. Samalla omat julmat ajatukset ihostani ja itsestäni ovat jollain tapaa havahduttaneet. En haluaisi enää ajatella itsestäni...