Rakkautta, hyvän energian jakamista, intohimoa, oivalluksia ja tiedonjanoa. Yhteyden löytämistä itseen ja ympäröivään maailmaan. Kehon ja mielen hyvinvointia, luonnon ihastelua, kiireetöntä elämää, luonnonkosmetiikkaa, parempien valintojen etsimistä. Arjen tavallisuutta ja elämän ihmeellisyyttä.
Kategoriat: hyvinvointi, kauneus, elämä
Suosituimmat: 452
Kuumimmat: 34
Uusimmat: 304

Hei sinä ihana lukijani! Olet ehkä ihmetellyt, mihin olen kadonnut. En ole kadonnut, enkä lopettanut myöskään minulle rakasta kirjoittamista. Olen jo tovin kasannut omia, itsenäisiä nettisivujani, joihin myös tämä blogini on siirtynyt. Tähän blogiin ei siis ole tulossa enää uusia postauksia tämän jälkeen, vaan matkaa jatketaan uudessa osoitteessa susanna-maria.com. Blogin lisäksi sivuiltani löytyy esittelyä minusta sekä muista töistäni. Käynnissä on myös arvonta, jonka halusin järjestää uusien...

Kasvoilla ikääntymisen merkit näkyvät ensimmäisenä yleensä silmänympärysiholla. Herkän silmänympärysihon hoitaminen onkin tärkeää ja silmänympärysvoiteen käytön on suositeltu aloitettavan siinä vaiheessa kun alkaa säännöllisesti käyttää silmämeikkiä, kuitenkin viimeistään parikymppisenä. Hups. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, terveisin kolmekymppinen. Olen kyllä käyttänyt satunnaisesti silmänympärysvoiteita, mutta lintsannut siitä kuitenkin luvattoman paljon. 30 täytettyäni päätin...

Rauhallista, rentoa ja rakkaudellista joulua sinulle 💏💝🎄🎅💖 Love &...

Kävin jokin aika sitten elämäni ensimmäisessä Reiki-hoidossa. Reiki on ikivanha energiahoitomuoto, jossa hoitajan välityksellä hoidettava saa parantavaa energiaa. Energia auttaa kehon luonnollisessa paranemisprosessissa ja vahvistaa kehon omaa immuunipuolustusta. Reiki on turvallinen ja tukeva hoitomuoto terveyden ja yleisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja parantamisessa. Reiki on kaikkialla läsnäolevan korkeamman voiman ohjaamaa elämänenergiaa, joka hoidossa virtaa hoitajan käsistä...

Blogi on ollut vähän hiljaisempi viime aikoina. Syy ei ole siinä, etteikö olisi kirjoitettavaa, päinvastoin pää pursuaa ideoita ja aiheita. Tuntuu, että olen kuitenkin viime aikoina kääntynyt enemmän sisäänpäin kuin koskaan ennen. Olen tunnustellut, miltä minusta tuntuu ja mitä minulle oikeasti kuuluu, mitä haluan tulevaisuudeltani ja millainen on nykyhetkeni. Olen meditoinut ja joogannut intensiivisesti ja viettänyt myös paljon aikaa kirjojen parissa. Olen myös työstänyt omia nettisivujani,...

Olen tehnyt jo aikaa sitten päätöksen, etten enää ikinä osta lahjoja siitä lähtökohdasta että "on pakko" tai niin kuuluu tehdä. Se on ollut loistava päätös! Lahjojen ostamisen ja niiden antamisen kuuluu mielestäni olla kivaa ja antoisaa, ei stressiä ja kiroilua ja viime tipassa kaupassa juoksemista (ja lopulta turhan krääsän ostamista). Ostan siis lahjoja nykyään vain silloin, kun aidosti itse haluan ja minulla on joku idea siitä, mitä haluan antaa. On paljon kivempaa, kun lahjat tulevat...

Olen huomannut, että usein tulee valitettua pienistä ja turhista asioista omassa kotimaassaan, eikä aina muista olla kiitollinen hyvistä asioista. Joistakin asioista on tainnut tulla liian itsestäänselviä. Sellaisista, joista joku muun maan kansalainen vain unelmoi. Joskus hävettää, mistä kaikesta sitä keksiikään valittaa. Vaikka usein tuntuu, että ilmaston takia olen syntynyt aivan väärään maahan, niin onhan se nyt vaan kuitenkin todettava, että on tämä maa kuitenkin oikea kultakimpale...

* Lämmittävä ja makean mausteinen tuoksu. * Sopii loistavasti pimeisiin iltoihin ja kylmään vuodenaikaan. * Loistava joululahja eteeristen öljyjen ystäville. * Tukee ruoansulatusta. * Avaa hengitysteitä lempeästi. * Lisää aistikkuutta. * Rentouttaa. * Kohottaa mielialaa. * Saattaa auttaa henkisen väsymyksen lievittämisessä ja ylirasituksen oireissa. * Antiseptinen. Love &...

Black Friday. Huh, vihdoin se on ohi. Tosin joillain lafkoilla tarjoukset jatkuu vielä koko viikonlopun yli. Minua alkoi suoraan sanottuna tosissaan ahdistaa tämä kulutusjuhla. Facebook pursui mainoksia ja sähköpostiin tupsahteli tämän tästä "osta sitä, osta tätä, tätä tarjousta et voi ohittaa" -meilejä. Haluaisin haastaa jokaisen ihmisen miettimään omia kulutustottumuksiaan. Ostatko siksi, että TARVITSET jotakin, vai ehkä vain siksi kun halvalla saa. Jälkimmäinen on aika älytön peruste...

En ole käyttänyt erillistä parfyymia sen jälkeen kun viimeisin Acorellen tuoksuni loppui varmaan reilu vuosi sitten. Olen käyttänyt tuoksuvia vartaloöljyjä, eteerisiä öljyjä sekä silloin tällöin vartalosuihkeita, jotka ovat riittäneet ihan hyvin. Kammoan ihmisiä, jotka tuoksuvat (haisevat!) kilometrien päähän parfyymille ja joiden jälkeen ilmaan jää leijailemaan "tuoksu"pilvi vielä senkin jälkeen kun he ovat jo toisessa pitäjässä. Marraskuutani piristämään löysin kuitenkin aivan täydellisen...

A tongue has no bones but it is strong enough to break a heart so be careful with your words, they are powerful. Love &...

1. Ota kauppareissulle mukaan kankainen ostoskassi. Niiden avulla voit jättää huomattavan määrän muovipusseja kauppaan. 2. Vaihda myös kauppojen muoviset hedelmäpussit omiin kestopusseihin. Kestohedelmäpusseja on nykyään myynnissä joissakin ruokakaupoissa ja niitä voi tilata esimerkiksi Punaisen Ristin verkkokaupasta. Näppäräsorminen ompelee myös itse omat pussinsa. Jos unohdat kestopussit kotiin, suosi kaupassa paperisia hedelmäpusseja jos vain mahdollista. Useat hedelmät ja vihannekset...

Juuri nyt olen kiitollinen... ...Pumbasta. Tämä espanjalainen hurmuri on oikea kultakimpale. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että Pumban kanssa kaikki sujuisi näin hyvin. Pumba on myös saanut omat ajatukseni päivä päivältä enemmän pois ikävistä asioista ja tuonut taas arkeeni lisää toivottua rytmiä. Rakastan ulkona kävelyä, mutta Leevin poismenon jälkeen en ole kuitenkaan käynyt kävelyllä kertaakaan yksin, koska se tuntui niin... tyhjältä. Nyt on taas lenkkikaveri talossa, joka on muuten...

Moni meistä käyttää varmasti (ja toivottavasti) kasvojen iholla seerumeita, kosteusvoiteita ja öljyjä. Näitä aineita ei kannata vain levittää iholle, vaan kasvot kannattaa hieroa kunnolla, joka parantaa aineiden imeytymistä ihoon. Kasvohieronnan avulla levitetyt tuotteet imeytyvät 2-3 kertaa tehokkaammin kuin jos ne vain levitetään iholle ilman hierontaa. Hieronta avaa ihohuokosia ja parantaa verenkiertoa. Se myös rentouttaa kasvojen lihaksia, joita jännitämme usein huomaamattamme. Hieronta...

* Raikas sitrustuoksu. * Virkistää mieltä. * Hellii ihoa. * Runsaasti D-limoneeni-antioksidanttia. * Auttaa parantamaan keskittymiskykyä. * Laukaisee jännitystiloja. * Auttaa kehoa puhdistumaan kuona-aineista. * Hierontaöljyyn lisättynä auttaa taistelussa selluliittia vastaan. * Vinkki! Laita pyykinpesussa huuhteluainelokeroon etikkaa ja muutama tippa greippiöljyä, saat pyykkeihin ihanan raikkaan tuoksun. Love &...