Tässä puutarhablogissa seurataan kasvuvyöhykkeellä IV sijaitsevan puutarhan elämää, unelmoidaan puutarhaan liittyvistä asioista ja pyritään tekemään näistä unelmista totta! Tervetuloa mukaan seuraamaan puutarhamme vuodenkiertoa!
Kategoriat: puutarha, diy, lifestyle
Suosituimmat: 122
Kuumimmat: 603
Uusimmat: 217

Tänä vuonna suurin osa hyötykasvi- ja kesäkukkakylvöistäni on minulle jo entuudestaan tuttuja kasveja. Toki kokeilen myös muutamia uusia lajeja ja lajikkeita, mutta vähemmässä määrin kuin aiempina vuosina. Osan kasveista kylvin istutuslaatikoihin jo syksyllä, ja ne puuttuvat tästä listauksesta. Myös perennojen hankikylvöt puuttuvat tästä, sillä postailen niistä erikseen myöhemmin. Tässäpä listaa tämän vuoden kylvösuunnitelmistani. Tänä vuonna kylvölistalla on mm. tomaatteja, mangoldia,...

On tullut Kielin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kuvakierroksen viimeisen osan aika. Tämän upean puutarhan alueista olen jo esitellyt ihanat muurinreunusistutukset ja ruusutarhan, uskomattoman kauniin rohdostarhan, puutarhataidetta ja eksoottisia kasveja , metsäpuutarhaa sekä kivipuutarhan, hyötytarhan ja puutarhalammen. Nyt suuntaamme vielä tutustumaan alueen toiseen metsäpuutarha-alueeseen, jossa mieli lepää suurten puiden katveessa puron solinaa kuunnellen. Tervetuloa viivähtämään...

Omavaraisuusaiheeseen liittyen Tsajut-blogi haastoi yhteispostauksen muodossa listaamaan kymmenen tärkeintä omavaraisuuteen tarvittavaa taitoa. Itse listasin taitojen sijaan pääasiassa ominaisuuksia, jotka ovat hyödyllisiä omavaraistelussa (ja muutenkin puutarhahommissa), mutta toki niitäkin voi harjoitella ja kehittää. Eipä minulta itseltänikään aina löydy näitä kaikkia, mutta yleensä jonkin puutetta pystyy kompensoimaan muilla. Porkkanoita, nauriita, valkosipulia, kyssäkaalia, chiliä ja...

Postasin aiemmin yhteenvetoa viime kesänä kasvattamistani paprikoista ja chileistä, tomaateista sekä kesäkukista. Nyt ovat vuorossa vielä hyötykasvit, joista löytyi uusi, koko perheen suosikkikasvis (joka kertaheitolla pääsi vuosittaisten kylvöjeni listalle), mutta toisaalta pettymyksiäkin tuli vastaan. Tässäpä yhteenvetoa viime kesän hyötykasveistani:- kesäkurpitsa 'Diamant' F1: Kasvatin viime vuonna ensimmäistä kertaa kesäkurpitsaa, ja ihastuin tähän lajikkeeseen. Helppo kasvattaa, todella...

Tammikuun alku oli meillä vetinen. Plussakeliä riitti, vettä satoi ja joulukuussa satanut lumipeite oheni silmissä. Viime viikon lopulla pakasti hetkeksi, mutta tällä viikolla ollaan taas plussalla. Lunta ei enää paljon ole, ja osa istutusalueista on paljaana. Minua vähän huolettaakin, miten kasvit talvehtivat, etenkin jos nyt sattuisi tällä lumimäärällä tulemaan kunnon pakkaset. Aurinko on kuitenkin viime päivinä näyttäytynyt, joten sää on siinä mielessä ollut kaunis. Tervetuloa...

Olen nyt etenkin parina edellisenä vuonna kylvänyt paljon erilaisia kesäkukkia ja yrittänyt löytää joukosta omia suosikkejani. Vähitellen tietyt kasvit ovatkin erottuneet joukosta edukseen, ja osa on jo päässyt vuosittaisten kylvöjeni listalle. Tänä vuonna tuskin kylvän enää näin suurta määrää eri lajeja, vaan suosin aiemmin hyväksi toteamiani. Tässäpä kokemuksiani viime vuoden kesäkukkakasvatuksistani: Tuoksuherneet, köynnöskrassit ja keijunmekot loivat värikkäät viherseinät terassin...

Kuvakierroksemme ihastuttavassa Kielin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa alkaa kääntyä loppupuolelle. Monipuolisen puutarhan alueista olen jo esitellyt ihanat muurinreunusistutukset ja ruusutarhan, uskomattoman kauniin rohdostarhan, puutarhataidetta ja eksoottisia kasveja ja metsäpuutarhan. Tänään suuntaamme puutarhalammen, kivipuutarhan ja hyötykasvitarhan alueille. Tervetuloa jälleen mukaan kuvakierrokselle Kielin Botanischer Garteniin! Kielin yliopiston kasvitieteellisessä...

Esikasvatusajan ollessa käsillä ajattelin kerrata viime vuoden kasvatuksiani ja pohtia, mitkä lajikkeet ovat jatkossakin kylvämisen arvoisia, mitkä kenties eivät. Vastaavanlaisen yhteenvedon tein jo aiemmin paprikoista ja chileistä, ja nyt vuorossa ovat tomaatit. Viime vuonna kirsikkatomaatit onnistuivat ehdottomasti parhaiten, ja niiden määrää aion edelleen lisätä kylvöissäni ja toisaalta vähentää tavallisten kasvihuonetomaattien määrää. Kasvihuonetomaatti 'Golden Sunrise' - kasvihuonetomaatti...

Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa joulukukkien jäädyttämistä koristeeksi puutarhaan. Ilahduin siitä, miten kukkia jäädyttämällä niiden koristearvo jatkuu pidempään, ja päätin jäädyttää niitä tänä talvenakin. Nyt tosin kelit eivät ole jäädyttämistä suosineet, mutta viikonloppuna oli vihdoin pakkasta ja sain koristeet tehdyksi. Meille on nyt ennen loppuviikon pikkupakkasia luvattu muutaman päivän ajaksi paria plussa-astetta, joten voi olla, että ilo koristeista jää sittenkin...

Nyt käynnistyy jälleen omavaraisuusaiheinen yhteispostaussarja tälle vuodelle. Sarjassa useilta blogeilta ilmestyy samanaikaisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä maanantaina postaus sovitusta aiheesta. Yhteispostaussarjaa koordinoivat Tsajut ja Korkeala. Tämän kuun aiheena ovat esittäytyminen ja omavaraisuussuunnitelmat/-tavoitteet vuodelle 2020. Linkit muihin tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuneista blogeista löydät postaukseni lopusta kasvuvyöhykkeittäin lajiteltuna. Viime kesän...

Kielin yliopiston kasvitieteellinen puutarha on ollut jo muutaman viikon ajan Puutarhavierailulla-postausteni aihe, ja vierailu tuossa kauniissa puutarhassa jatkuu jälleen. Tällä kertaa lähdemme kuvakierrokselle tunnelmalliselle metsäpuutarha-alueelle. Tervetuloa viivähtämään kanssani taas hetki viime kesässä upeassa Kielin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa! Metsäpuutarhassa kulkee nurmipolku, joka laajenee ympyränmuotoiseksi alueeksi. Nurmikentän keskellä kasvaa suloinen, pieni...

Meillä oli viime vuodelle jälleen toiveissa toteuttaa pitkä lista puutarhaprojekteja. Moni näistä suunnitelmistamme ja haaveistamme toteutui, mutta osa jäi vielä odottamaan tulevia kesiä. Nyt vuoden vaihduttua on hyvä aika vetää yhteen, mitä kaikkea kuluneena vuonna tulikaan tehdyksi, ja toisaalta, mitä jäi vielä tekemättä. Metsäpuutarha koki suuren muodonmuutoksen, sillä sinne tuli kaksi uutta, suurta istutusaluetta, Kantopuutarha ja Tähdenlennon polku, sekä pitkä pätkä hiekkapolkua. Kuva on...

Meillä ei ole tapana tehdä varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta sen sijaan saatamme pohtia muutamia toiveita tulevalle vuodelle. Ajattelinkin hyödyntää tätä nyt myös blogissani ja kysyä teidän lukijoiden toiveita tämän vuoden suhteen. Mistä aiheista juuri sinä haluaisit lukea blogistani? Entä pitäisikö jostakin aiheesta kirjoittaa useammin? Tai onko jokin aihe, jota on käsitelty jo liiaksikin? Kerään toiveenne yhteen ja pyrin toteuttamaan niitä nyt tulevan vuoden aikana. Toiveita saa toki...

Iloa, onnea ja kasvun ihmeitä tulevalle vuodelle! Kaunista, kukkaisaa ja satoisaa Uutta Vuotta 2020...

Tällä kertaa päädyin kylvöpuuhiin aiemmin kuin koskaan ennen. Viime vuonna kylvin ensimmäiset chilit ja paprikat tammikuun alkupuolella, ja näistä pari lajiketta olivat niin hidaskasvuisia, että sadonkorjuuseen pääsin niiden osalta vasta loppusyksystä siirrettyäni jo kasvit pois kasvihuoneesta sisälle kasvivalojen alle. Niinpä ajattelin nyt kokeilla kylvää chilit ja paprikat vielä hieman aiemmin, josko satokausikin tämän myötä hieman aikaistuisi. Toinen syy on se, etten vain malttanut enää...