Elämä. Ruoka. Sisustus. Matkustus. Siinä ne lempiasiani, joita blogini sisältää.
Kategoriat: ruoka, lifestyle, sisustus
Suosituimmat: 0
Kuumimmat: 593
Uusimmat: 138

SE SIITÄ YLI-INNOKKAASTA BLOGGAAJASTA ELOKUUSSA, JOSTA KIRJOITIN AIEMMIN. NYT PÄIVÄT JA AJATUKSET TÄYTTÄVÄT MUUT JUTUT, KUTEN OPINNÄYTETYÖN ALOITTAMINEN JA TÖIDEN HAKU. TUNTUU, ETTÄ EI JAKSA "TURHIA" KIRJOITELLA, KUN ENERGIAA MENEE NÄIHIN OIKEISIIN JUTTUIHIN... SILLÄ EIHÄN BLOGGAAMINEN MITÄÄN OIKEAA TEKEMISTÄ OLE! No, lopetetaan sarkastinen huumori heti alkuunsa. Tosiaan, opinnäytetyö aihe on valittu ja suunnitelmakin palautettu ohjaavalle opettajalle ja opponoijalle. Aiheena on vastuullinen...

TAVALLISTA, PERINTEISTÄ JOULUA PAKOON, NIIN KYLLÄ. JOS OLET SHOPPAILUN YSTÄVÄ, NIIN EI TODELLAKAAN. KAIKKI KAUPAT OLIVAT JOULUN KIINNI, MIKÄ TUNTUI HIEMAN OUDOLTA. HASSUA OLI HUOMATA, ETTÄ IHMISIÄ OLI SILTI LIIKENTEESSÄ. SUOMESSA OLISI OLLUT AIVAN AUTIOITA. TAIVAALTA TULI AJOITTAIN VETTÄ JA OLI PUUSKAISEN TUULISTA. Hieman oli harmi, että myös moni ravintola oli juuri joulun ajan kiinni, koska Kööpenhamina on ravintoloistaan kuuluisa. Ei päässyt sitä parasta näkemään. Se että kaupat oli...

Kuva: PixabayMIKÄS SEN MUKAVAMPAA KUIN HAAVEILLA ULKOMAANMATKASTA? KAUAS JA LÄMPIMÄÄN. SYYSLUKUKAUSI KOULUSTA PAKETISSA, NIIN VOI KYLLÄ MAISTUISI AURINKO JA LÄMPÖ! KÖÖPENHAMINA ON TOKI ETELÄMPÄNÄ, JOTEN NÄILLÄ MENNÄÄN NYT TÄHÄN HÄTÄÄN. EI SIIS PASSAA VALITTAA, PÄÄSENHÄN MINÄ REISSUUN. Ensimmäisenä listalla on Bali, Indonesiassa. Tuo paikka on jo pitkään ollut listalla ja sen sata kertaa ole lentoja katsellut tuonne. Eikä ole kuin ehkä kuukausi sitten kun sinne olisi päässyt edullisesti...

VOIN KERTOA, ETTÄ ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKINÄ TULI OTSIKOINTI ONGELMA. "SUKLAINEN PEKAANIPÄHKINÄ RAAKAKAKKU", MUTTA SE MYÖS ON GLUTEENITON JA VEGAANINEN. NO PÄÄDYIN VAIN YLISANOIHIN, KUVA KERTOKOON MUUN OLEELLISEEN, OLI SE VAAN HYVÄÄ. TUOLLAINEN SIIS EKSYI VIIME LAUANTAINA PIENIIN JOULUIHIN TARJOLLE KAIKEN MUUN HERKUN LISÄKSI. Raakakakun leipominen ei ole kovin tuttu juttu itselle, mutta ei tuossa kovin metsään voi mennä koska kakun ei tarvitse kohota, hyytyä eikä tarvitse laittaa uuniin. Eli...

Granaattiomenaa ja banaaniaTYKKÄÄ KUIN HULLU PUUROSTA, SANOTAAN. SANONNAN TARKEMPAA ANALYYSIA MIETTIMÄTTÄ, NIIN OLEN VIIMEISEN VIIKON AIKANA HULLAANTUNUT TÄYSIN TUOREPUUROON! TIEDÄN, TUO ON VARMASTI AIKA LAST SEASON KAMAA, MUTTA EN OLE ENNENKÄÄN AIVAN TRENDIN AALLON HARJALLA PURJEHTINUT MISSÄÄN, NIIN EI TEE POIKKEUSTA TÄMÄKÄÄN. Tämä villitys sai alkunsa viime sunnuntain joogabrunssista. Jooga oli ihana herätys sunnuntai aamuun ja siihen vielä päälle maittava aamiainen. Tuorepuristettua mehua,...

KUUKAUDEN PÄÄSTÄ ON JOULUAATTO! HULLUA, MITEN VUOSI ON LOPUILLAAN JA MIHIN IHMEESEEN TAAS AIKA ON MENNYT! SÄHKÖPOSTIIN TULI FINNAIRILTA AAMULLA MUISTUTUS KÖÖPENHAMINAN LENNOISTA JOULUAATOLLE, IHAN KUIN EI NIITÄ MUISTAISI. TOSIN MUISTIN SAMALLA, ETTÄ PASSI ON UUSITTAVA ENNEN MATKAA. ITSELLÄ SIIS JOULUN PYHÄT MENEE HYGGEILLESSÄ TANSKASSA, NIIN JOULUKORISTELUT VOI ALOITTAA HYVISSÄ AJOIN. Bongasin Pinterestistä kivoja itse tehtyjä koristeita soodataikinasta. Tuo taikina oli ihan uusi juttu, niin...

KOLME PIENTÄ SANAA. KOLME KAUNISTA SANAA OTSIKOSSA. MITÄ KIITOS, KIITTÄMINEN TARKOITTAA? KEHUTKO ITSEÄSI JA TOISIA, RIITTÄVÄSTI? KANNUSTATKO AINA TARPEEN TULLEN, VAI JOPA ILMAN TARVETTA? Kulunut viikko on ollut itselläni hieman mollivoittoinen, tai tässäkin asiassa vähättelemättä, todella mollivoittoinen. Edellä oleva lause pistää miettimään, että miksi en taaskaan voi olla vähättelemättä. Jos mieli on maassa, niin miksi sitäkään ei voi reilusti sanoa. Hassua? Nuo otsikon kolme sanaa tuli...

JES, OLEMME TÄNNEKKIN SAANEET LUNTA! LUMESTA INNOSTUNEENA JA TIEDOSTAEN, ETTÄ HEI HUOMENNA ALKAA MARRASKUU ELI JOULU LÄHENEE PIKAVAUHTIA, TEIN MUUTAMIA KOEVEDOKSIA JOULUKORTEISTA. TÄSSÄ HYVISSÄ AJOIN IDEAA JO SINULLEKIN, JOS SUUNNITTELET TEHDÄ ITSE KORTIT. Nämä ovat helppoja tehdä, ei kummempia tarvikkeita tai sorminäppäryyttä vaadita!Voi toki luonnostella lyijykynällä enemmänkin kuvaa tai tekstiä, mutta tapani mukaan melko vapaalla kädellä tein mallit. Hieman koetekstailin paperille, mutta...

SATUINPA KÄÄNTÄMÄÄN KANAVAA TÄLLÄ VIIKOLLA, TIISTAI-ILTANA, KANAVALLE JOSTA TULI KOKO SUOMI LEIPOO-OHJELMA. EN OLE KYSEISTÄ SARJAA SEURANNUT KOSKAAN, MUTTA KUMMASTI KOUKUTTI KATSOMAAN, KUN OLI PERINTEISET KARJALANPIIRAKAT KYSEESSÄ. BONGASIN UUTISENKIN SYNTYNEESTÄ KOHUSTA RAADIN ARVIOISTA, TÄSSÄ LINKKI. Hieman tunteisiin meni minullakin, niin pitihän se tässä aamulla piirakat tekaista. Puuron tein jo eilen illalla, kun oli maidossa päiväys menossa. En siis oikeastaan tiedä, kumpi oli suurempi...

SUOLAISEN PIIRAKAN POSTAUSTRADITIO SAA JÄLLEEN JATKOA. YLEENSÄ KAAVA NÄISSÄ TIETYSTI ON, ETTÄ AINA JOTAIN PIKKUISEN UUTTA JA ERILAISTA PITÄÄ KEKSIÄ. TÄMÄ HALLOUMJUUSTOA SISÄLTÄVÄ PIIRAKKA SAI KASVIKSIA KAVERIKSEEN, KOSKA NIITÄ NYT ENITEN SATTUI OLEMAAN JÄÄKAAPISSA JA PAKASTIMESSA. En ole aiemmin halloumia muualla käyttänytkään kuin grillattuna/paistettuna lisukkeena, niin oli kiva keksiä muutakin tapaa tälle juustolle.Piirakassa ei siis tällä kertaa ole muuta juustokuorrutetta, vaan ainoastaan...

MIKÄÄN EI OLE TÄLLÄ HETKELLÄ YHTÄ VARMAA KUIN JATKUVA MUUTOS. Muutoksen tuulet puhaltaa nyt ihan konkreettisesti. Vaikea edes pukea sanoiksi, tuijotan nyt ruutua enkä oikein osaa kirjoittaa mitään. Mutta silti haluan sanoa ääneen, irtisanouduin tänään. Ei vaan ollut enää mitään annettavaa. 10 vuotta samassa duunissa on pitkä aika, nyt on aika kääntää uusi sivu! Opiskelut ja keikkailu jatkuu, aikanaan selviää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Jännää...

Yksi 2870 kuvasta tältä vuodelta LOKAKUUN ENSIMMÄISEN PÄIVÄN KUNNIAKSI PÄÄTINKIN KASAILLA NUMEROINA ANALYYSIA ALKUVUODESTA. TAVALLISESTI TAIDETAAN KÄYDÄ VUODEN VAIHTEEN JÄLKEEN "MITÄ TULI TEHTYÄ VIIME VUONNA"-JUTTUJA, MUTTA KOSKA SIIHEN ON VIELÄ KOLME PITKÄÄ KUUKAUTTA JA INSPIRAATIO ISKI JUURI NYT, NIIN TÄSSÄ TULEE. TURHAAKIN TIETOA :) AJATTELIN TÄTÄ MYÖS POSITIIVISENA MOTIVAATIONA, KUN TOISINAAN TUNTUU ETTÄ EI OLE TEHNYT MITÄÄN TAI ON TYLSÄÄ, NIIN EHKÄ TÄSSÄ SELVIÄÄ ETTÄ NIIN EI...

NYT LÖYTYI ERIKOISEN HYVÄ YHDISTELMÄ, KESÄKURPITSA JA CHORIZO! TAI AINAKIN MINULLE TÄMÄ ON JOTAIN IHAN UUTTA. TÄMÄ PIIRAS SYNTYI SIITÄ PERINTEISESTÄ AJATUKSESTA ETTÄ MITÄHÄN TEKISI ILTAPALAKSI, JOTAIN HIEMAN ERILAISTA, KUN KAVERIKIN OLI KYLÄÄN TULOSSA. Ainekset olivat jääkaapissa ennestään ja hieman mausteisuutta halusin lisää chili-cheddarjuustosta, joka on pirun hyvää ihan pelkästäänkin...Juttuna piiraassa on raastettu kesäkurpitsa ja chorizo tuomassa makua. Lidlin Spicy chorizo on...

Päivänvalossa tänään Uskaltauduin ihmiskokeeseen hiusmallin muodossa eilen. Nyt yhtä kokemusta jälleen rikkaampana ja puhelimen muistissa taas sata kuvaa (lue: selfietä) enemmän. Kokemus siis oli minulle aivan uusi, mutta en juuri osannut jännittää missään välissä, edes lopputulosta. Päivän kulusta ei ollut tietenkään sen suurempaa tietoa, muuta kuin jos valituksi tulee niin on sitten illalla mukana itse näytöksessä. Tapahtuma oli KC Professionalin järjestämä, jossa esiteltiin syksyn...

Tälläinen klassikko herkku hieman tuunattuna syntyi iltapalaksi, kun kotiin kuljetuksella tuli puolukoita sekä omenoita erikseen pyytämättä, aika jees! Vaniljakastike piti kumminkin ihan erikseen hakea kaupasta tätä varten, kun yllättäen unohtui aiemmalla kauppareissulla. Aikaisemmin ei tule tullut puolukoita laitettua tähän, mutta toimi todella hyvin! Ohjeen pohjalla on klassinen kaura-omenapaistos, tuolla puolukkalisällä. Lisäsin vielä omenoiden ja puolukoiden päälle vaahterasiirappia...