Nuoren naisen alun ajatuksia elämästä, onnellisuudesta, arjen rikkauksista, tanssista ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Kategoriat: #lifestyle, #muoti, hyvinvointi
Suosituimmat: 302
Kuumimmat: 668
Uusimmat: 171

Mitä tapahtuu, kun tiukkoja aikatauluja vuosikausia noudattanut ja tavoitteesta toiseen suunnannut tapasuorittaja kääntää vaihteen vapaalle? Kun ensimmäistä kertaa elämässä kaikki on mennyt juuri päinvastoin kuin hän oli suunnitellut ja nyt hän on tyhjän panttina kolme kuukautta? Siitä kertoo KESIS. Tätä voisi kutsua monologiksi kesälle, nuoren naisen avunhuudoksi, kesäpäiväkirjaksi tai kahdentoista viikon selviytymiskertomukseksi. Koska kaikki alkaa nyt, en osaa vielä sanoa mikä nimistä...

Terkkuja junasta! Ollaan just köröttelemässä poikaystävän kanssa Tampereelle viikonlopuksi ja mikä olisikaan parempi aika tulla moikkaamaan teitä tänne blogin puolelle, kuin tässä junassa istuskellessa. Mieletöntä, että on jo maaliskuu! Helmikuu kului todella nopeasti ja nyt ollaan taas niin paljon lähempänä kevättä. Nytkin aurinko paistaa ulkona ja on valoisaa, vaikka kello on lähempänä viittä. Ei huono ollenkaan. Tänään mun tarkoitus ei ole kuitenkaan puhua säästä sen enempää, vaan aiheena on...

Periodin viimeinen luento, eilisiä itsetehtyjä lihapullia pinaatti-perunamuusin kera, kunnon jalkatreeni pitkästä aikaa, tuoreita tulppaaneja, Fazerin rubiinisuklaata, opiskelua, kanawokin laittoa ja teehetki kullan kanssa. Niistä on tämä ystävänpäivä tehty. Jonkin aikaa harkittiin, että oltaisiin tilattu kiinalaista, mutta koska ei olla vielä tutustuttu lähiseudun ravintoloihin, ei osattu valita ja päätettiin, että mennään joku kerta mielummin paikan päälle nautiskelemaan oikein kunnolla ajan...

En ole vielä tähän mennessä avannut opiskelujani täällä blogin puolella, sillä uusiin kuvioihin sisälle pääseminen on vienyt yllättävän kauan aikaa. Nyt kun mulla on puolisen vuotta kauppis-opintoja takana, koen että olen valmis jakamaan opiskelukokemuksiani yliopistosta. Koska yhteishaku alkaa lähestyä pikkuhiljaa ja monilla on varmasti potentiaaliset opiskelupaikat mielessä, ajattelin että tähän väliin olisi hyvä tehdä pieni tilannepäivitys omista opiskeluistani ja ennen kaikkea siitä, kuinka...

Heippa kaikille ja ihanaa uutta vuotta 2019! Toivottavasti tämä vuosi tuo teille niitä asioita, joita elämäänne kaipaatte ja vähemmän niitä, jotka olette kokeneet raskaaksi. Kenties jotakin uutta sitä kaipaaville ja pysyvyyttä teille, jotka tunnette olevanne jo hyvässä paikassa. Itse toivon tältä vuodelta ennen kaikkea rauhallisuutta ja varmuutta. Viime vuosi oli täynnä muutoksia ja sen hullun myllyn jälkeen en voi muuta toivoa tältä vuodelta, kuin ihan tavallista arkea ja vakautta elämään....

Joulu lähestyy ja stressilevelit kasvavat? Ei välttämättä. Vaikka osa lahjoista olisi vielä tässä vaiheessa hankkimatta, lahjojen hommaamisen ei tarvitse olla rasittavaa puuhaa. Ruuhkaiseen ostoskeskukseenkin on mukavampi mennä, kun tietää etukäteen, mitä on hakemassa. Tähän postaukseen olen koonnut mun lahjavinkit juurikin tätä joulua silmällä pitäen. Aineettomat: museokortti lahjoitus hyväntekeväisyyteen lahjansaajalle tärkeään kohteeseen hänen nimellään ravintolalahjakortti yhteistä...

Nyt eletään jo joulukuun viidettä päivää ja jouluaattoonkin on enää alle kolme viikkoa. Vastahan mä aloitin yliopistossa ja nyt pitäisi yhtäkkiä jäädä jo joululomalle. Ei sillä, ettei loma tulisi tarpeeseen, mutta oikeesti?!?! Tässä vaiheessa on hyvä käpertyä sohvan nurkkaan kahvikupin ja joulutortun kanssa ja miettiä, mitä kaikkea sitä onkaan syksyn aikana tehnyt. Olen aloittanut opinnot Aalto yliopiston kauppiksessa, punkannut hetken isovanhempien katon alla, muuttanut ekaa kertaa...

Syysväsymys. Tuttua? Mulle ainakin. Siinä vaiheessa kun lämpötilat laskevat ja ulkona tihkuttaa (ja päivän ainoa valonpilkahdus näkyy luentosalin ikkunasta juuri ennen kuin verhot vedetään kiinni, jotta diat näkyisivät paremmin), tuntuu monesti siltä että oma mieliala ja energiatasot laskevat samaa tahtia lämpötilojen kanssa. Väsymys ei tunnu katoavan reiluista yöunista huolimatta ja ensimmäinen ajatus aamulla herätessä on se, koska pääsee takaisin nukkumaan. Duunit ei maistu, ei jaksaisi nähdä...

Sain jokin aika sitten kutsun HBO Nordicin samppanjabaariin, ja niinpä suuntasin torstai-iltapäivänä Ruoka- ja viinimessuille samppanjanamaistelutilaisuuteen. Kieltämättä hauska katkos päivälle, jonka ohjelmaan ei muuten olisi kuulunut muita sen hurjempia suunnitelmia kuin taloustieteen tenttiin lukeminen ja ruokakaupassa käyminen. Samppanjan maistelun lisäksi saimme kuulla monia mielenkiintoisia asioita samppanjan valmistamisesta. Vaikka olen ollut samppanjanystävä jo pidempään, itse...

Tänään on sellainen aamu, että jos nukkuisin vielä, miettisin kaksi kertaa kannattaisiko herätä ollenkaan. Tuuli piiskaa sadepisaroita ympäriinsä ja sadepisarat paiskautuvat ikkunoita vasten. Onneksi mulla on mahdollisuus viettää tämä päivä sisällä puhtaassa kodissa peiton alla – vaikkakin opiskeluhommat seuraavat jopa tänne peiton alle, ja niihin pureudunkin sitten seuraavaksi. Viikonloppuna oli I love me -messut, joista ehdinkin jo vähän iloita täällä etukäteen! Kuten viime vuonnakin, messut...

Muhun on tainnut iskeä se kuuluisa syysväsymys. Viimeisen viikon ajan olen tuntenut itseni todella väsyneeksi, ja siitä huolimatta että olen raivannut kalenterista tilaa pidemmille yöunille ja nauttinut useampaan otteeseen herätyskellottomasta aamusta, väsymys ei ole ottanut lähteäkseen. Seuraavaksi aion taistella väsymystä vastaan hyvällä ravinnolla ja tasaisen tappavalla unirytmillä. Toivottavasti energiatasot palaavat pian, sillä en tunne itseäni omaksi energiseksi itsekseni… Energiasta...

Alkaa olla kulunut kuukausi siitä, kun meikäläisestä tuli espoolainen. Muutto ekaa kertaa omilleen on sujunut hyvin ja vielä ei ole koti-ikäväkään iskenyt. Oikeastaan isoin asia, jota Hyvinkäältä tällä hetkellä kaipaan, on meidän koiravanhus Taavi. Joka kerta kun olen käynyt kotikotona, haikein mielin tulee hänet hyvästeltyä ja rapsuteltua. Olen viihtynyt uudessa kämpässä tosi hyvin. Asunto sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä sekä Helsingin keskustasta, että yliopistolta, mikä on...

Heippa! Sain jokin aika sitten kolme pitkään seuraamaani sarjaa päätökseen. Siispä kyselin instastoorissa teidän parhaat vinkit siihen, mitä kannattaisi katsoa seuraavaksi. Samalla selvisi, että moni teistäkin on uusia, koukuttavia sarjoja vailla, joten päätin koota täysin sarjoille omistetun postauksen, jossa on sekä omat että teidän suosikit listattuna. Nyt on siis aika poimia parhaat sarjavinkit talteen pimeneviä syysiltoja silmällä pitäen! Omat suosikkini: KOMEDIA How I met your mother...

Vaikka kesää on vielä jäljellä, pari viime päivää ovat ensimmäistä kertaa alkaneet tuntua pikkaisen syksyisiltä. Illat hämärtyvät aiemmin ja yöllä ollaan nukuttu ikkunat kiinni ekaa kertaa sitten kesäkuun. Pitkästä aikaa sisälle jääminen ei tuo huonoa omatuntoa tullessaan (en kerta kaikkiaan voi olla sisällä, jos ulkona on hyvä ja lämmin sää!), vaan peiton alla vietetyt netflixmaratonit tuntuvat juuri nyt ihanan lohdullisilta. Mulla on vielä pari lomaviikkoa jäljellä ennen kuin opiskelut...

Kuinka moni teistä näki kauniita Tallinnan kuvia tai stoorinpätkiä meikäläisen instagramista vajaa pari viikkoa sitten? Entä kuinka moni haluaa tietää ei-niin-kauniin totuuden kuvien takaa? Jos vastasit kyllä, jatka lukemista. Kaikki alkoi siitä, kun sain poikaystävältäni ylioppilaslahjaksi romantiikkapaketin. Tarkoituksena oli viettää yksi hotelliyö Tallinnassa, jonka aikana käytäisiin kylpylässä, hieronnassa ja kolmen ruokalajin illallisella. Kaiken piti olla ihanaa ja mutkatonta, mutta...