Tuhkakeskiviikko on hengellisyyttä, taidetta ja populaarikulttuuria käsittelevä blogi. Sivulta löytyy tuulahduksia niin keskiajan Bysantista, Ankkalinnasta kuin Keskimaasta. Kirjoitin esimerkiksi elokuvista, musiikista sekä kristinuskosta.
Kategoriat: uskonto, taide, kulttuuri
Suosituimmat: 199
Kuumimmat: 843
Uusimmat: 66

Jaakob lähti Beersebasta ja kulki kohti Harrania. Matkallaan hän jäi auringon laskiessa yöksi erääseen paikkaan, otti siltä paikalta päänalusekseen kiven ja kävi makuulle. Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. Sinun...

Antti Laato Kristinusko Rooman valossa Perussanoma 2022 272 sivua Rooman San Clementen kirkon sisätilaa. Valitsin Antti Laaton kirjan luettavakseni, koska ajattelin sen yhdistävän kiehtovalla tavalla historiaa, kulttuuria ja teologiaa. Näin se tekeekin, mutta kirjassa on myös puutteita. Laaton kirja on jykevän raamatullinen. Tämä luterilainen perusvire saa rinnalleen kristillisen tradition arvostamisen. Kirjassa onkin kyse siitä, kuinka Raamatun sanomaa vietiin eteenpäin...

Johdanto Tämä kirjoitus käsittelee kiinalaisia uskontoja lasten tuoreissa länsimaisissa animaatioelokuvissa. Aiemmin olen kirjoittanut animaatioiden postmodernista käänteestä ja sukupuolirooleista. Animaatiot viilettävät digitaalisia silkkiteitä idän ja lännen markkinoilla. Uskonnottomuuden tai kristinuskon sijaan ne näyttävät taolaisuutta, buddhalaisuutta ja kungfutselaisuutta. Pitkälti Intiaan rajoittuva hindulaisuus rajautuu tekstini ulkopuolelle. Eläinhahmoisia jumalia ja tummansinisiä...

Hiljaisella viikolla sopii pohtia lankalauantain sanomaa, Jeesuksen käyntiä tuonelassa. Oppaaksi matkalle voi ottaa Esko Miettisen ja hänen tuoreen kirjansa ”Astui alas tuonelaan – uskontunnustuksen vaikea kohta avautuu” (Väyläkirjat 2021). Pietarin kirjeestä luemme kuinka surmattu Jeesus saarnasi Nooan aikaisille vangituille hengille. Vähän myöhemmin mainitaan evankeliumi, joka on julistettu kuolleille. Paljoa enempää ei Raamattu tuonelanmatkasta kerro. Olisiko viisautta pitäytyä näihin...

4. Abi Shankara ja vedanta 4.1 Advaita vedanta Hindulaisuus tunnustaa kuusi filosofista koulukuntaa, joista ehdottomasti suurin on vedakirjallisuuden sinetti, vedanta. Koulukunta sisältää erilaisia ajattelusuuntia, mutta nimi vedanta yhdistetään tavallisesti ehkä hindulaisuuden merkittävimmän filosofin Abi Shankaran (noin 788–820-luvulla jKr.) advaita vedantaan. Shankara on vahvasti käytännönläheinen filosofi ja uskonnollinen mystikko, jonka mukaan maailman luomisen pohdinta on...

3. TEODIKEA HINDULAISUUDESSA 3.1. HINDULAISUUDEN HISTORIA Klassinen hindulaisuus, vedauskonto, on Intian kansallisuskonto. Sen syvimmät juuret ovat syvällä 2500–1900 eKr. vallinneessa nykyisen Pakistanin ja Luoteis-Intian Indus-kulttuurissa, jonka aikana hedelmällisyyskultit ja uhri/ylösnousemus mysteerit kukoistivat. Suositun Shiva-jumalan palvonta periytyy tältä ajalta. Seuraavaa hindulaisuuden kautta kutsutaan Veda-kaudeksi. Se sai alkunsa Etelä-Venäjän ja Keski-Aasian arjalaisten...

Peter Wenzel, Adam and Eve in the Paradise 2. AUGUSTINOLAINEN TEODIKEA 2.1 AUGUSTINUKSEN KÄSITYS PAHASTA Kirkkoisä Aurelius Augustinuksella (354–430 jKr.) on suurempi vaikutus lännen teologiaan kuin yhdelläkään muulla vanhan ajan teologilla. Hän paneutui myös pahan ongelmaa menneisyytensä, aikansa ja ympäristönsä tähden. Augustinus oli manikealainen ennen kääntymistään kristinuskoon. Tämä sittemmin kuollut uskonto lainasi dualisminsa zarathustralaisuudesta ja käsitti pahan itsenäisenä...

JOHDANTO Olemassaolomme lävitse on ammuttu pahuuden nuoli, joka on kyllästetty kärsimyksen myrkyllä. Pahuutta näyttää olevan kaikkialla ja kuitenkin sitä on mahdotonta osoittaa sormella. Se piinaa niin syntisiä kuin hurskaita eikä kipu mene pois vaikka kolmasti pyytäisi. Jos Jumala on olemassa, jos Hän todella on Kaikkivaltias ja täydellisen Hyvä, kuinka pahuutta voi olla? Mistä paha on saanut alkunsa ja kuka siitä on vastuussa? Teodikea tarkoittaa Jumalan oikeanmukaisuuden puolustamista...

Tämä on toinen osa kirjoitusta, missä tarkastelen luterilaisena ortodoksimunkki Serafim Seppälän kirjaa ”Antiikista Bysanttiin – aatehistoriallisia murroksia”. Kirjan 12 lukua käsittelevät jänniä aiheita perusdogmatiikan liepeiltä. Luku ystävyydestä innostaa! Tässä on tuttu ja arkinen aihe, jonka myös uskonnottomat ystävämme jakavat. Antiikissa ystävyys oli jopa avioliittoa syvällisempi ihmissuhde. Ilmeisesti Raamattuun tulikin ystävyysvaikutteita ympäröivästä yhteiskunnasta. Ilmaus ”filio”...

Tutkailen tässä kirjoituksessa hieromunkki ja professori Serafim Seppälän kirjaa ”Antiikista Bysanttiin – aatehistoriallisia murroksia” (Gaudeamus 2021). Kirjan paksuuden tähden julkaisen tuumailuni kahdessa osassa. Seppälä seikkailee etenkin idän kirkon 300–400 luvuilla pohtiessaan myöhäisantiikin metamorfoosia kristilliseksi Bysantiksi. Miten länsimainen, 2000-luvun luterilainen kristitty reagoi tämän maailman tuoksuun? Kirjan ensimmäinen luku paneutuu sielun ja ruumiin väliseen...

Ridley Scottin ohjaama The Last Duel (2021) sijoittuu 1300-luvun Ranskaan. Kaksi aatelissoturia päätyy kaksintaisteluun, kun toinen miehistä raiskaa toisen miehen vaimon. Elokuvan keskiaikainen miljöö linnoineen ja eläimiä kuhisevine toreineen hivelee mieltä. Hahmoihin on ommeltu uskottavuutta ristipistoilla. Elokuvan pysyy hyvin kasassa kolmiosaisen rakenteen varassa, vaikka intensiteetin taso laskee toisessa ja kolmannessa näytöksessä. The Last Duel huokuu miehistä valtaa ja kunniaa....

Tämä kirjoitus esittelee kristinuskon outouksia. Kummallisen vertailukohde on normaali, jota tässä saa edustaa tämän päivän uskonnoton suomalainen mielenmaisema. Tekstissä ääneen pääsee myös saivartelija ja kriitikko. Kerro sinäkin, mitä pidät merkillisenä kristinuskossa. Elia nousee taivaaseen tulisissa hevosvaunuissa Raamatun kertomuksen mukaisesti Marc Chagallin etsauksessa vuodelta 1958. Jumala Usko Jumalaan, jumaluuteen tai korkeampaan voimaan ei liene kovin outoa. Kristinuskossa...

Tässä kirjoituksessa arvostelen Aulikki Mäkisen toimittamaa kirjaa ”Tulevaisuuden sanat – kirkko kolmannella vuosituhannella” (Kirjapaja 2021). Valitsin kirjan, sillä sen takateksti puhuu ruumiillisuudesta, ihmeistä ja kauneudesta. Tosiasiassa kirjan tekstit ovat feminististä valtakritiikkiä. Otsikkoni on Apulannan laulu. Vastalääke. Johdannossa Mäkinen saattelee kirkkoa postmodernin lihapatojen ääreen. Uusi on hyvää, vanha pahaa. Yksinkertaistus perustuu väärään dilemmaan: jos kirkko ei...

JOHDANTO Tämä kirjoitus tutkailee perhettä, poikia, prinsessoja ja pusuja lasten tuoreissa (2012–) länsimaisissa animaatioelokuvissa. Sivusin aihetta kirjoittaessani animaatioelokuvien postmodernista käänteestä. Jätän elokuvien arvostelut sekä elokuvastudioiden erittelyt sivuosaan. Elokuvien aiheita määrittelee kolme suurta tekijää: markkinat, maailmankatsomus sekä dramaturgia. Näiden ehdoilla rakennetaan sankareita ja roolimalleja. Perhe Animaatioelokuvien perheet ovat usein torsoja...

"Mainioita tarinoita!" - Antti, nuorisotyönohjaaja "Jumalan kyynel tarina on superihana!!" - Milla, teologi "Sopii hyvin lahjakirjaksi." - Mikael Juntunen, radiojuontaja Jumalan kyynel -kirja saatavana nyt uudistetuilla kansilla! Voit tilata kirjan kirjoittamalla tilaajan tiedot mailiini korhonentimi@gmail.com(25€ sis. postikulut). Jumalan kyynel sisältää 100 ajankohtaista ja ajatonta lyhyttarinaa. Kirjan tarinat ovat pieniä...