60 vuotta täyttäneen ammattikirjoittajan elämää.
Kategoriat: elämä, luonto, koti
Suosituimmat: 121
Kuumimmat: 636
Uusimmat: 58

Talo on talo, mutta koti se on vasta sitten, kun siellä on elämää. Kuten kuvasta näkyy, meillä on elämää aina joskus - vilkkaimmillaan se oli muutama päivä sitten kun toistaiseksi pienimmät lastenlapset olivat täällä. He piirsivät ja askartelivat ja taisivat syödäkin jotain kun tarkemmin katsoo. Pienten kanssa on tosi intensiivistä ja hauskaa ja päivän päätteeksi minä olen se, joka olisi täysin valmis nukkumaan siinä missä pikkutytöillä on vielä hyvinkin virtaa. Kaksi yötä on oikein sopiva...

Minulla on ollut pitkään - jo vuosia - vatsavaivoja, jotka tuntuvat usein oikean kylkikaaren alla. Nyt sain lopulta toimeksi käydä lääkärillä ja tänään olin vatsan ultraäänikuvauksessa. - Sappirakko on täynnä kiviä, lääkäri sanoi. Sitä itsekin epäilin ja myös toivoin, sillä kun tiesin, että varmasti jotain löytyy niin sappikivet ovat se parempi vaihtoehto. Minulla on ollut lähisuvussa, lapsuudenperheessä, myös suolistosyöpää ja se olisi ollut se huonompi. Luulin, että jos on sappikiviä niin...

Kuva on monen vuoden takaa, eikä tuota taustalla olevaa vanhaa navettaa enää ole. Se purettiin pois meidän uuden talomme tieltä. Noista pelargonioista sen sijaan saattaa joku olla vielä hengissä. Vanhassa talossa on talvehtinut 17 pelargoniaa ja hyvin onkin, mutta en ole pitänyt lukua niiden vuosista. Muuten tuo kuva ei nyt liity mihinkään, valitsin sen mukaan koska se on kaunis. Tänä aikana jos koskaan kannattaa etsiä ja katsoa vain kaikkea kaunista, sillä jos jostain saa mieleensä vähän...

Vuoden innostavin aika alkaa olla käsillä. Nyt pää on täynnä puutarhasuunnitelmia ja laiskan talven jälkeen voimia tuntuu riittävän niiden kaikkien toteuttamiseen. Mikä ei tietenkään tule tapahtumaan sitten, kun oikeasti on aika tehdä jotain. Aika, voimat ja osaaminen loppuvat aina kesken, usein jo alkukesällä. Kuvassa on menneitä unelmia, niitä, joita toteutin vuosia sitten ja joista ei ole jäljellä paljon mitään. Ainoa eloon jäänyt on takana kurjenpolvien keskeltä pilkottava vaaleanpunainen...

Tänään on ystävänpäivä joten on ihan paikallaan pohtia ystävyyttä. Millainen ystävä itse olen ja miten ystävyys muuttuu vuosikymmenien aikana? Ihan ensimmäisenä tuli mieleen asioita, joita toivon ystäviltäni ja varsinkin niitä asioita, jotka ovat jääneet saamatta. Jos ystävä ei toivottanut hyvää joulua, ei edes tykännyt hyvän joulun toivotuksestani facebookissa, niin sitä minä jaksan märehtiä vaikka kuinka kauan. Tämä lähestymistapa ei taida kuitenkaan olla kovin hyvä eikä se anna minusta...

Tein hiihtoladun tuohon vasemmalla näkyvälle pellolle. Nyt olen nauttinut hiihtämisestä jo kolmena päivänä, todella nauttinut, sydämeni pohjasta. Hiihtäminen nyt on sitä sun tätä. En ole taitava hiihtäjä, vaikka lapsena hiihdin paljon. Lapsuudesta on kuitenkin paljon aikaa ja välissä on kymmeniä vuosia ilman suksia. Ihmeellisesti voi kuitenkin tavoittaa lapsuuden tunnelmia kun ympärillä on koskematon hanki, hiljaisuus ja tämä ihana maaseutu. Samoin kuin lapsena, niin myös nyt kannoillani tulee...

Toden totta: olen juuri se mummo savupirtin kynnyksellä, ainoa maailmassa, joka ei tiennyt sitä, minkä kaikki muut tietävät. Vai? Kyse on blogien kommenteista. Niitä ei paljon tule ja jos tulee, ilahdun ja vastaan heti. Kuvittelen, siis kuvittelin, että nyt joku on oikein lukenut minun kirjoitukseni, saanut siitä jonkun ajatuksen ja haluaa kertoa sen minulle. Kyse on aivan erityisesti rakennusblogistani jota pidin, kun rakennutimme taloa, siistästä. En ole päivittänyt blogia enää...

Tässä sitä poseerataan voittajan elkein vaikka sen suuremmasta voitosta ei ole kyse kuin että pysyin pystyssä suksilla. Talven ensimmäinen hiihto on juuri päättynyt. Luulisi, että hiihtäminen on samanlaista kuin polkupyörällä ajaminen siinä mielessä, että kun sen kerran oppii, se sujuu aina. Ei minulta ainakaan suju. Lapsena hiihdin paljon, mutta kun nyt yritän, homma vaatii kauheita ponnistuksia ja olen kaiken aikaa vaarassa kaatua. Pää ei oikein pysy enää mukana. Se, että kotipihalta pääsee...

Rakastan vanhoja taloja - kuten tätäkin, kuvassa olevaa jonka omistamme - mutta juuri nyt olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse asua sellaisessa. Luin aamulla vanhojen talojen ystävien facebook-ryhmästä miten ihmiset kyselivät toisiltaan, kuinka kylmää ihmisten kodeissa on ja vastauksista tuli selväksi, että hyvinkin kylmää. Tiedän, mistä puhutaan ja osaan samaistua kylmien lattioiden, vetoisten ikkunoiden ja savuttavien tulisijojen omistajiin. Tällä hetkellä ulkona on -18 astetta mutta...

Huomasin juuri, että muuan merkkipäivä on päässyt livahtamaan ohi: joulun alla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin ensimmäisen blogini, Ruusupensaan takaa. Oli hyvä kohta ryhtyä bloggariksi, sillä olin lähdössä pitkälle ulkomaanmatkalle ja halusin kertoa matkakuulumiset tuoreeltaan. Sen tein ja jatkoin sitten kirjoittamista monta vuotta. En tavoitellut silloin enkä nytkään tavoittele täydellisyyttä sen paremmin kuin rahaakaan, en suunnittele enkä hio kirjoituksiani ja olen...

Minun piti aloittaa nyt tammikuussa kirjallisuusterapian opinnot. Peruin osallistumiseni, sillä opiskelu olisi tapahtunut kokonaan etänä. Ajattelin, että kun istun muutenkin paljon yksin työhuoneessani, en halua enää opiskella tässä koneen ääressä, menen mieluummin pois kotoa jonnekin, jossa on muita ihmisiä. Ikävä toisaalta, sillä odotin kovasti koko kevään kestävää kirjallisuusterapiakurssia ja olin sitä paitsi menossa sinne jo toista kertaa. Ensimmäisen kerran peruin aikeeni kun meille...

Kävin tänään Turussa. Oli oikein asiaa, kävin hammaslääkärillä Puutarhakadulla. Sieltä kävelin keskustaan ja Stockmannille tarkoituksenani ostaa yöpaita. Ei siellä enää ollut sellaisia kuin etsin, olivat tietysti vähissä näin joulun jälkeen. Stockmann on ehdottomasti minun suosikkitavarataloni ja jos sitä ei olisi, tuntuisi, ettei Turussa olisi juuri mitään. Sehän taas ei pidä alkuunkaan paikkaansa, sillä kaupungissa on paljon kauppoja, muitakin kuin ketjuliikkeitä. Muistan muuten vielä...

Hyvää alkanutta vuotta 2021! Vaikka tulevaisuus on hämärän peitossa niin eiköhän siellä jotain hyvää sentään ole tulossa, uskotaan siihen. On helpottavaa jättää viime vuosi taakse, vaikka päivämäärän vaihtuminen ei sinällään vaikuta koronatilanteeseen. Uusi vuosi on kuitenkin aina lupaava alku jollekin, ainakin tuntuu siltä. Viime vuosi oli freelancerille taloudellisesti kurja. Osuuskuntani kirjanpitäjä lähetti juuri viime vuoden palkkatodistuksen ja se on masentavaa katsottavaa. Tältä...

Eilen, kun vaihdoin lakanoita mielestäni aika kutsuvan näköisessä makuuhuoneessamme, löysin patjojen välistä yllätyksen. Hiirenkakkaa. Miten minusta tuntuikin tässä eräänä yönä, että joku hipelöi käsivarttani eikä se ollut vieressä makaava mies. Taloon laitettiin rakennusvaiheessa hiiriverkot, mutta lähemmin tarkasteltuna niistä löytyi nyt reikiä. Hiiret rapistelivat rakenteissa monta päivää ja kerran törmäsin yhteen hännäkkääseen kun menin vessaan. Siitä veijarista päästiin, kun...

Siivosin keittiön kaappia ja päätin esitellä perheeni varmuusvaraston. Purkki hernekeittoa ja kaksi purkkia tomaattipyreetä. Kuinka kauan näillä pärjäisi poikkeusoloissa? Innostuin jossain vaiheessa varmuusvaraston kokoamisesta, kun luin erään ihmisen selvityksen hänen omasta varastostaan, joka oli paitsi monipuolinen, myös kauniisti järjestetty. Siellä oli vaikka mitä ja varaston omistaja kertoikin, että hänen ei koskaan tarvitse lähteä kauppaan vaikka taloon tulisi yllätysvieraita, sen kun...