60 vuotta täyttäneen ammattikirjoittajan elämää.
Kategoriat: elämä, luonto, koti
Suosituimmat: 186
Kuumimmat: 621
Uusimmat: 63

Kuva on tämän päivän viimeiseltä juttukeikalta. Samalla päättyi kolme kuukautta kestänyt kesätoimittajan työni paikallislehdessä. Kesä oli mukava ja meni nopeasti, mutta paljon muuta en sitten saanut aikaiseksi kuin niitä lehtijuttuja. Jos vielä alkukesästä kuvittelin, että jaksan kaiket illat puuhailla pihatöissä, olin väärässä. Meillä nurmikko ei ole vuosiin ollut yhtä pitkä kuin nyt enkä nytkään jaksa mennä leikkaamaan. Mieluiten lähtisin jonnekin lepokotiin pariksi päiväksi. Olen muuten...

Tämä tässä on kasvimaa. Eikä mikä tahansa kasvimaa vaan se, jonka suurella vaivalla tein, kaivoin lapiolla ruohikon pois, toin kompostia ja kalkitsin, möyhensin ja muokkasin ja noukin rikkaruohojen juuret pois.Sitten kylvin ja istutin ja peitin kaiken harsoilla - sen jäljiltä ovat nuo kivet. Kasvimaa ei ole noin tyhjä siksi, että sen runsas ja aikainen sato olisi jo korjattu. Se on noin tyhjä siksi, ettei mitään satoa edes tullut, suurin osa siemenistä ei itänyt lainkaan. Edes herneet,...

Hups vaan ja kaksi ensimmäistä kesätyöviikkoa on jo takana. Ensimmäiset pari päivää ottivat yllättävän paljon voimille. Se johtuu kai ihan vain siitä, että tuttuihin rutiineihin tulee jotain muutosta ja vähän siitäkin, että olin toimituksessa ja yritin tulla sinuiksi toimitusjärjestelmän kanssa. Käytän sellaista muutenkin, mutta tämä järjestelmä on monimutkainen versio siitä, joka minulla on omalla kotikoneellani, omassa työhuoneessani. En vastusta tekniikkaa enkä missään tapauksessa halua...

Tämä tässä nyt myhäilee, kun on saanut kesätyöpaikan. Huomenna olisi ensimmäinen työpäivä. Viime kesätyökokemuksesta onkin jo aikaa: se oli vuonna 1976 kun olin Centrumin tavaratalon henkilökuntaruokalassa jakamassa soppaa ja kantamassa tiskejä. Menen paikallislehteen kesätoimittajaksi. En hakenut paikkaa, ei totta puhuen käynyt mielessäkään, mutta en tiedä hakiko kukaan muukaan kun minua sinne sitten pyydettiin. Työ ja ihmiset ovat tuttuja joten sitä ei tarvitse jännittää. Silti tuntuu...

Tänään olisi minun veljeni 65. syntymäpäivä. Jossain toisessa tarinassa se olisi mennyt niin, että veli olisi haettu työpaikalta limusiinilla tai hevoskärryillä ja saateltu iloisesti ja haikeasti eläkkeelle. Sitten sankaria olisi juhlittu isolla joukolla, Lakimiesliitto olisi antanut ansiomerkin, leijonaveljet pitäneet puheen, ystävät kilistäneet maljoja ja ylimpänä kaikista: oma perhe, lapset ja lastenlapset. Hyvinvoiva syntymäpäiväsankari olisi paistatellut rakkauden ja kiintymyksen keskellä,...

Tein eilen kevätsiivouksen vanhassa talossamme. On aina yhtä ihanaa saada kaikki valmiiksi, silloin on pakko pysähtyä vähäksi aikaa ja vain katsoa. Kuvakin piti ottaa, tietysti. Tupa ei pärjäisi missään sisustuskilpailussa, mutta minun silmissäni se on kaunis. Mikä parasta, siellä on hyvä olla. Tunnelma on aina jotenkin seesteinen ja kun missään ei hurise yhtään sähkölaitetta, hiljaisuus hivelee korvia. Tuvassa kaikki ei ole niin vanhaa kuin miltä ehkä näyttää. Katto taitaa olla alkuperäinen,...

Tämä kolumni julkaistiin Laitilan Sanomissa tänään, vappuaattona. En ole koskaan ennen julkaissut omia juttujani missään sen jälkeen, kun ne ovat olleet jossain lehdessä. Tämä on kuitenkin poikkeus monella tapaa, ei vähiten siksi, että minulla oli kauhea kynnys kirjoittaa koko asiasta. Kynnys syntyi varmaan siitä, että vaikka itse ongelma on onnellisesti ratkaistu, minua hävettää yhä se, että se edes syntyi. Jätin nuorena lukion kesken syistä, jotka olivat todellisia ja painavia, mutta silti...

Viime päivinä en olisi halunnut tehdä muuta kuin olla pihalla. Olen ollutkin ihan kiitttävästi ja saanut jopa jotain aikaan: laajensin yhtä kukkapenkkiä, tein uuden peruna- ja hernemaan - kokonaista 13 neliötä! - ja kasasin aika huvittavan näköisen mutta epäilemättä toimivan lämpöpenkin. Siihen tuli pohjaksi iso kasa uuden perunamaan päältä kiskottuja nurmituppaita, sitten tyhjensin päälle viimevuotisen kompostin ja kaksi säkkiä ostomultaa. Lopulta kuorrutin sivut syksyllä käyttämättä...

Talo on talo, mutta koti se on vasta sitten, kun siellä on elämää. Kuten kuvasta näkyy, meillä on elämää aina joskus - vilkkaimmillaan se oli muutama päivä sitten kun toistaiseksi pienimmät lastenlapset olivat täällä. He piirsivät ja askartelivat ja taisivat syödäkin jotain kun tarkemmin katsoo. Pienten kanssa on tosi intensiivistä ja hauskaa ja päivän päätteeksi minä olen se, joka olisi täysin valmis nukkumaan siinä missä pikkutytöillä on vielä hyvinkin virtaa. Kaksi yötä on oikein sopiva...

Minulla on ollut pitkään - jo vuosia - vatsavaivoja, jotka tuntuvat usein oikean kylkikaaren alla. Nyt sain lopulta toimeksi käydä lääkärillä ja tänään olin vatsan ultraäänikuvauksessa. - Sappirakko on täynnä kiviä, lääkäri sanoi. Sitä itsekin epäilin ja myös toivoin, sillä kun tiesin, että varmasti jotain löytyy niin sappikivet ovat se parempi vaihtoehto. Minulla on ollut lähisuvussa, lapsuudenperheessä, myös suolistosyöpää ja se olisi ollut se huonompi. Luulin, että jos on sappikiviä niin...

Kuva on monen vuoden takaa, eikä tuota taustalla olevaa vanhaa navettaa enää ole. Se purettiin pois meidän uuden talomme tieltä. Noista pelargonioista sen sijaan saattaa joku olla vielä hengissä. Vanhassa talossa on talvehtinut 17 pelargoniaa ja hyvin onkin, mutta en ole pitänyt lukua niiden vuosista. Muuten tuo kuva ei nyt liity mihinkään, valitsin sen mukaan koska se on kaunis. Tänä aikana jos koskaan kannattaa etsiä ja katsoa vain kaikkea kaunista, sillä jos jostain saa mieleensä vähän...

Vuoden innostavin aika alkaa olla käsillä. Nyt pää on täynnä puutarhasuunnitelmia ja laiskan talven jälkeen voimia tuntuu riittävän niiden kaikkien toteuttamiseen. Mikä ei tietenkään tule tapahtumaan sitten, kun oikeasti on aika tehdä jotain. Aika, voimat ja osaaminen loppuvat aina kesken, usein jo alkukesällä. Kuvassa on menneitä unelmia, niitä, joita toteutin vuosia sitten ja joista ei ole jäljellä paljon mitään. Ainoa eloon jäänyt on takana kurjenpolvien keskeltä pilkottava vaaleanpunainen...

Tänään on ystävänpäivä joten on ihan paikallaan pohtia ystävyyttä. Millainen ystävä itse olen ja miten ystävyys muuttuu vuosikymmenien aikana? Ihan ensimmäisenä tuli mieleen asioita, joita toivon ystäviltäni ja varsinkin niitä asioita, jotka ovat jääneet saamatta. Jos ystävä ei toivottanut hyvää joulua, ei edes tykännyt hyvän joulun toivotuksestani facebookissa, niin sitä minä jaksan märehtiä vaikka kuinka kauan. Tämä lähestymistapa ei taida kuitenkaan olla kovin hyvä eikä se anna minusta...

Tein hiihtoladun tuohon vasemmalla näkyvälle pellolle. Nyt olen nauttinut hiihtämisestä jo kolmena päivänä, todella nauttinut, sydämeni pohjasta. Hiihtäminen nyt on sitä sun tätä. En ole taitava hiihtäjä, vaikka lapsena hiihdin paljon. Lapsuudesta on kuitenkin paljon aikaa ja välissä on kymmeniä vuosia ilman suksia. Ihmeellisesti voi kuitenkin tavoittaa lapsuuden tunnelmia kun ympärillä on koskematon hanki, hiljaisuus ja tämä ihana maaseutu. Samoin kuin lapsena, niin myös nyt kannoillani tulee...

Toden totta: olen juuri se mummo savupirtin kynnyksellä, ainoa maailmassa, joka ei tiennyt sitä, minkä kaikki muut tietävät. Vai? Kyse on blogien kommenteista. Niitä ei paljon tule ja jos tulee, ilahdun ja vastaan heti. Kuvittelen, siis kuvittelin, että nyt joku on oikein lukenut minun kirjoitukseni, saanut siitä jonkun ajatuksen ja haluaa kertoa sen minulle. Kyse on aivan erityisesti rakennusblogistani jota pidin, kun rakennutimme taloa, siistästä. En ole päivittänyt blogia enää...