Lammin tila on pieni hevos- ja kasvinviljelytila Kouvolassa. Tilalla viljellään kauraa ja mustaherukkaa sekä kasvatetaan suomenhevosia. Blogissa kerron omia ja hevosten kuulumisia sekä jaan omin käsin testattuja reseptejä, joissa on hyödynnetty tilan tuotteita.
Kategoriat: #ruoka, maatila, hevoset
Suosituimmat: 0
Kuumimmat: 356
Uusimmat: 127

Sämpylät ovat monipuolisuudessaan hirmu mukavia ja palkitsevia tehdä! Tähän reseptiin sovelsin Marttojen sivuilta löytynyttä Sisarussämpylöiden ohjetta. Puolitin tuon ohjeen ainesten määrän ja korvasin ohrasuurimot kauralla. Tästä satsista sain aikaan 15 sämpylää. Projektin aikaavievimmät osuudet ovat ryynien keittäminen sekä taikinan kohoamisen odottelu, joihin kannattaa varata ainakin se parisen tuntia. Ihan pikaohjeesta ei ole kyse. Toisaalta kun taikina on valmis ja kohonnut, sämpylöiden...

Raparperikausi oli tänä vuonna aikaisessa, ja innostuin tekemään pitkästä aikaa piirakan. Kuten aina, googlea laulattaessa löysin useita erilaisia ohjeita. Tässä versiossa yhdistin muutamaa löytämääni reseptiä omien raaka-ainevarastojeni mukaiseksi. Tällä kertaa lopputulos jäi hiukan ”muhjuiseksi”, vaikka maku oli kyllä kohdallaan. Ehkä hitusen pidempi paistoaika ja piirakan jäähdyttäminen ennen syöntiä olisi auttanut kunnollisten palasten irti saamisessa. Mutta minkäs teet kun herkkunälkä...

Tulevaa suunniteltaessa on hyvä luoda kokoava katsaus menneeseen vuoteen, onnitella itseään onnistumisista sekä ottaa oppia epäonnistumisista. REKO-TOIMINTA Lammin tila otti osaa yhteensä 18 REKO-jakeluun Kymenlaakson alueella sekä 16 jakeluun Etelä-Karjalassa. Edellisvuoden lukemat olivat 13 ja 6, joten määrää saatiin mukavasti lisättyä. Kuluvana vuonna 2018 olen asettanut tavoitteeksi kasvattaa määrää edelleen. Kesäaikaan meillä oli valitettava useamman kuukauden katkos jakeluissa. Kesä on...

1. Tilan suomenhevosten emälinjat: Köpsy 1016-EP Lumettajan eli ”Jannun” emälinjan analyysi vei kuukauden luetuimman tittelin. Onhan se myös blogin uusin kirjoitus. 2. Hän on Huisi Hehku Pikkuneiti jaksaa ihastuttaa 3. Korsia kekoon suomenhevosen geenitutkimuksen hyväksi Ilo huomata, että panoksemme tieteeseen kiinnostaa. 4. Kauraleipä, pellillinen Aina toimiva perusresepti 5. Kauralastut Toinen aina toimiva, helppo ja nopea resepti...

Lumettaja varsanäyttelyssä keväällä 2017. Kiitos kuvasta Satu PitkänenOri Lumettaja on emälinjansa ainoa edustaja meidän tallissamme, koska se ei ole oma kasvattini. ”Jannu” tehtiin minulle ns. tilausvarsana, mutta muutti heti vieroitusikäisenä Pilkanmaahan. Lokakuussa 2017 Jannusta tuli virallisesti kimppahevonen, kun sen ympärille koottu Pala Unelmaa Team piti perustamiskokouksensa. Kimppa hallinnoi vuokra-aikana hevosta kuten omistaja, ja seuraavaksi Jannulle odotellaan paikkaa vapautuvaksi...

Tämän kuun tilastokatsaus, ole hyvä! 1. Kauralastut Uusvanha, nopea suosikki makeannälkään. Paino sanalla nopea, nämä tosiaan kärähtävät jos kokki erehtyy kääntämään selkänsä 2. Mikä on REKO ja miten se toimii? REKO kasvattaa suosiotaan, ja hyvä niin! 3. Kauraleipä, pellillinen Selkeä perusohje vähän parempaan arkileipään. 4. Tasan puoli vuotta suomenhevosen 110-vuotispäivään Ennakkotiedotusta syyskuussa juhlittuun suomenhevosen kantakirjan perustamisen juhlapäivään 6.9. Jaetulla 5....

Tämän reseptin postasi Nallakarhu omalle Kinuskileipoimosivulleen otsikolla Varmasti onnistuvat kauralastut. Useamman pellillisen sarjaa paistaessa ei uunin äärestä ehdi poistua, mutta lopputulos palkitsee reilulla satsilla rapsakoita keksejä. 3-4 pellillistä 150 g oikeaa voita 6 dl kaurahiutaleita 3 tl leivinjauhetta 3 dl sokeria 3 rkl vehnäjauhoja 3 kananmunaa – Sulata voi, laita jäähtymään – Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään – Lisää kuiviin aineisiin hiukan jäähtynyt voi sekä...

Pimenevien iltojen lisääntyessä ainakin minulle tulee usein äkillinen tarve syödä sitrushedelmiä. Idea jalostui edelleen kuituisempaan suuntaan, ja mietin miten hyvin kaura ja appelsiinit sopisivat samaan kulhoon. Kaurahiutaleiden käyttö smoothien osanahan ei ole mikään uusi idea, kokeilin sitä onnistuneesti jo ”Maanantai-illan pelastaja”-smoothieta tehdessäni. Aika soveltaa Appelsiini-kaurasmoothie, 6 annosta * 4 appelsiinia * ½ l (500g) juotavaa mango-persikkajogurttia (tai muuta...

1.Kauraleipä, pellillinen Niin mukavaa huomata, että reseptit (ja emännän toilailu keittiössä) kiinnostaa 2.Mikä on REKO ja miten se toimii? Pääsin pitkästä aikaa avaamaan tilaukset Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan REKO-rinkeihin, ja liikenteestä päätellen useampi asiakaskin on etsinyt tietoa aiheesta. Jakeluissa nähdään! 3. Korsia kekoon suomenhevosten geenitutkimuksen hyväksi Hevoskasvatuksen ja -jalostuksen ohella minua kiinnostaa kovasti hevostutkimus. Kun tilaisuus tarjoutuu ottaa osaa...

Tämä kauraleivän (peltileipä) ohje löytyi Ruokamenot.fi-sivustolta. Lopputulos on mukavan pehmeä, sämpylämäinen ja pehmeä leipä, joka sopii hienosti pikkuisen paremmaksi iltapalaksi. Reseptin lopussa mainittu vinkki kannattaa kyllä ottaa huomioon, kosteutta alkaa kertyä aika nopeasti leivän alle jos sen jättää pellille jäähtymään. Ainekset: 5 dl vettä 4 dl kaurahiutaleita 1 ps kuivahiivaa 1 tl suolaa 1 rkl sokeria 1/2 dl rypsi- tai oliiviöljyä 6 dl vehnäjauhoja 1 kananmuna (käytetään...