Eliza Does Oz on elämänmakuinen matkablogi, jossa matkustetaan laadukkaasti Australiassa ja maailmalla, nautitaan herkullista ruokaa ja viiniä sekä eletään ulkosuomalaisen arkea Sydneyssä.
Kategoriat: matkailu, matkablogi, ulkosuomalainen
Suosituimmat: 165
Kuumimmat: 171
Uusimmat: 33

Henkeäsalpaavan kauniin laguunin ympäröimä Aitutakin saari Tyynenmeren keskellä on paratiisi maan päällä. Se oli täydellinen kohde unelmien häämatkallemme. Olimme onneksi siippani kanssa samalla aaltopituudella häämatkamme kriteerien suhteen. Halusimme jonnekin trooppiseen ja eksoottiseen paikkaan, missä emme olleet aikaisemmin käyneet. Lisäksivedenpäällinen bungalow oli must. Bora Bora oli ollut haaveissani pitkään, mutta noin 40 tunnin matkustusaika ei houkutellut. Niinpä häämatkamme...

Mornington Peninsula on melbournelaisten suosittu lomakohde, joka sijaitsee vain noin tunnin ajomatkan päässä Melbournesta. Niemimaa houkuttelee vierailijoita ympäri vuoden monipuolisella tarjonnalla hiekkarantoja, kumpuilevia viinitarhoja sekä upeita luontoelämyksiä. Great Ocean Roadin reissumme päätteeksi hurautimme tuolle saappaanmuotoiselle niemimaalle Melbournen eteläpuolelle syksyisen viikonlopun viettoon. Viinitiloja ja kulinaarisia elämyksiä Erityisesti laadukkaiden viinien ansiosta...

Vanha, punatiilinen rakennus Riponlean kaupunginosassa Melbournessa näyttää melko vaatimattomalta.Älä anna ensivaikutelman hämätä. Kyseessä on nimittäin Australian nimekkäin ravintola, Attica, joka on jo vuosia kuulunut maailman parhaimpien ravintoloiden joukkoon. Attican tie Australian parhaaksi ravintolaksi on ollut suorastaan tuhkimotarina. Alkuvuosina asiakkaita ei yksinkertaisesti ollut, mutta yllättäen vuonna 2010 Attica nimettiin maailman sadan parhaimman ravintolan joukkoon, missä se...

Great Ocean Road on kiistatta Australian kuuluisin road trip -reitti. Olen kruisaillut tuon upean maisemareitin joskus aikojen alussa ensimmäisellä Australian-matkallani, ja se on pitkään ollut yhteisissä haaveissamme. Pääsiäislomalla pääsimme viimein toteuttamaan tuon haaveen ja suuntasimme baanalle Melbournesta. Tässä vinkit Australian ikoniselle automatkalle. Great Ocean Road on 243 kilometriä pitkä tie Australian etelärannikolla Victorian osavaltiossa, joka kulkee Torquayn ja Warrnamboolin...

En ollut koskaan haaveillut häistä tai edes uskonut meneväni naimisiin. Elämä pääsi kuitenkin yllättämään Australian välivuoden aikana, ja elämän rakkaus löytyi salsabileistä. Muutaman vuoden seurustelun jälkeen Ulurun tähtitaivaan alla Jason polvistui eteeni ja pujotti timanttisormuksen sormeeni. Sitten iski paniikki - perkele, pitäisi järjestää häät! Kosinta ei tullut yllätyksenä, sillä meille molemmille oli ollut jo pidemmän aikaa selvää, että halusimme tallata yhteisiä polkuja. Mutta...

Herkkusuut, unohtakaa Sydney ja Melbourne. Hobart on nyt Australian kuumin foodie-kohde! Australian pienen eteläisen saaren pääkaupunki Hobart on tunnettu hurjasta historiastaan ja villistä luonnostaan. Hobartissa virtaa kuitenkin myös aivan uudenlaista energiaa, jota vastaavaa on tuskin aistittavissa missään muualla koko kengurumaassa. Hobartin-matkallamme suorastaan häkellyimme kaupungin trendikkäästä ja innovatiivisesta ravintolaskenestä. Kenties kaupungin provokatiivinen museohulluus...

Hobartin mini-häämatkamme hotellivalinta osui vähintäänkin nappiin. MACq 01-hotelli tarjosi tyylikästä luksusta, mutta ennen kaikkea kiehtovia tarinoita. Tämä hotelli asetti uuden standardin! Raikas meri-ilman tuulahdus Hobartin satamassa kantaa mukanaan tuhansia kiehtovia tarinoita. Hobartin värikkään hurja historia kätkee sisäänsä tarinoita niin hirttämisistä, rakkaudesta, valaanpyynnistä kuin roihuavista liekeistä. Nämä tarinat ovat kohdattavissa MACq 01 -hotellissa, heti sisäänkäynnistä...

Australian sydämen muotoinen eteläinen saari Tasmania on tunnettu jylhän karuista maisemistaan. Teimme Hobartin mini-häämatkalta päiväreissun Tasmanin niemimaalle, missä valloitimme Capu Hauyn kalliot. Olihan se aikamoinen porrasjumppa, mutta mitkä maisemat vaellus tarjosikaan! Cape Hauy(lausutaanHoy) sijaitsee Tasmanin niemimaalla, reilun tunnin ajomatkan päässä Hobartista kaakkoon. Se onThree Capes Track -reitin viimeinen niemi, mikä on yksi koko Tasmanian uusimpia vaellusreittejä. Three...

Avioelämä ei ole yhtään hassumpaa, ertyisesti nyt kun olemme juuri palanneet täydelliseltä mini-moonilta eli mini-häämatkalta takaisin arkeen. Uskomatonta, miten lyhyessäkin ajassa ehdimme kokea niin monia ikimuistoisia juttuja, ja samalla kuitenkin myös rentoutua totaalisesti. Häämatkalle lähdetään perinteisesti pian häiden jälkeen. Elokuvamaisesti hääpari kiitää suoraan juhlista lentokentälle, mistä he suuntaavat romanttiseen palmuparatiisiin. Me teimme kuitenkin strategisen päätöksen...

Tammikuu on pian lähestymässä loppuaan, mutta täällä Sydneyssä toivutaan vielä loppuvuoden häähumusta ja nautitaan kesästä, joka on viime viikkoina antanut vähintäänkin parastaan. Alkaneen vuoden matkasuunnitelmat ovat kuitenkin jo pitkällä - osa jo hyvinkin konkreettisia ja osa vielä haavetasolla. Tässä niistä lisää: Tasmania Parin vuoden takainen Tasmanian-reissu jätti palavan halun palata sinne uudestaan. Niinpä jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella päätimme buukata uuden reissun tuolle...

Mahtavaa alkanutta vuotta! Vuodenvaihde tuntuu olevan se luontainen tilinpäätöksen aika, joten on taas aika luoda katsaus viime vuoden matkoihin sekä vähän myös arkielämän puolelle. Viime vuoden lopulla Muuttolintu -blogin ihana Anna potkaisi käyntiin hauskan kuvahaasteen otsikoineen, johon päätin myös itse tarttua. Tässäpä siis vuosi 2018 kuvina: 1. Vuoden suosikkikuva Vietimme keväällä pienimuotoisia kihlajaisbileitä vain noin 13 kuukautta kihlautumisen jälkeen (parempi myöhään kuin...

Ho, ho, ho! Festive season täällä Sydneyssä on tänä vuonna todellakin ollut täynnä juhlaa. Purjehdusta, sampanjaa, upeita auringonlaskuja, rentoja biitsipäiviä, pahimpia raekuuroja pariin vuosikymmeneen, ilon kyyneleitä ja uskomaton määrä naurua. Tätä ja paljon muutakin on mahtunut viime viikkoihin, sillä jouluvalmistelujen sijaan täällä ollaan valmistauduttu häihin perheen ja lähimpien ystävien kanssa. Lämminhenkisiä häitämme juhlistettiin salsan tahtiin ja muutenkin omaan tyyliimme ilman...

Hunter Valley on Australian vanhin ja yksi koko kengurumaan tunnetuimpia viinialueita.Parin tunnin ajomatkan päässä Sydneystä pohjoiseen sijaitseva vinialue soveltuu hyvin sekä päivä- että viikonloppureissuksi. Sydneyläiset suosivat kohdetta etenkin viikonloppuisin, joten lomalaisen kannataa suunnata Hunteriin arkena. Palvelut on hoidettu hyvin, majoitus- ja ravintolavaihtoehtoja riittää jokaiseen makuun, ja lisäksi viinitilat sijaitsevat parhaimmillaan kävelymatkan päässä toisistaan. Vaikka...

Kevät on alkanut täällä Australiassa, ja mikä olisikaan parempi ajankohta pienelle irtiotolle. Labour Dayn pitkälle viikonloppulle ajoittuu myös 1-vuotis kihlapäivämme. Siinäpä oli tarpeeksi aihetta pieneen juhlaan, ja suuntasimme ihanalle Southern Highlandsin alueelle Sydneyn lähialueelle rentouttavan pidennetyn viikonlopun viettoon. Southern Highlands on ehdottomasti yksi suosikkikohteistamme Sydneyn lähialueella, minne on aina ihana palata uudestaan. Alue on säilyttänyt alkuperäisen...

Tallinna on suomalaisille tuttuakin tutumpi lähimatkakohde, minne on aina ihana palata uudestaan. Omasta edellisestä Tallinnan-matkasta oli ehtinyt jo vierähtää ainakin 10 vuotta - ja siinä ajassa kaupunki oli muuttunut huimasti. Tässä tunnelmia minilomalta sekä 3 + 1 vinkkiä Tallinnaan. Suomen-matkamme päätteeksi suuntasimme eksoottisesti minilomalle Tallinnaan. Edellisestä Tallinnan-matkasta oli ehtinyt vierähtää ainakin 10 vuotta, ja siinä ajassa kaupunki on muuttunut huimasti. Kapeita...