Ennin kengissä on tyyliä, matkustelua, kosmetiikkaa, valokuvausta ja kauniiden asioiden, kuten vaatteiden ja kenkien, ihailua. Blogin historia ulottuu jo lähes seitsemän vuoden taa, tervetuloa mukaan seuraamaan!
Kategoriat: tyyli, kauneus, lifestyle
Suosituimmat: 245
Kuumimmat: 171
Uusimmat: 645

Otin ensimmäisen tatuointini 15-vuotiaana. En edes tarkalleen muista, mistä idea tatuointiin tuli, mutta päädyin ottamaan tatuoinnin nopealla aikataululla. Varmaan tuolloin muutama muu tuttu oli ottanut tatuointeja ja houkutus omaan oli suuri. Onni kuitenkin, etten haksahtanut alaselkään tatuoituun tribaaliin, sillä kyseinen kuva saattaisi kaduttaa minua nykyisin. Minulla oli tietysti huoltajan lupa tatuoinnille, mutta kyllä kotona käytiin aika pitkä keskustelu ennen kuin sain varata...

* Postaus sisältää kaupallisia linkkejä! Puhutaan rahasta! Liityin muutama kuukausi sitten FacebookinVauras nainen -yhteisöön, jonka kautta olen saanut hyviä vinkkejä rahankäyttöön, sijoittamiseen sekä vaurastumiseen. Ajattelin, että myös lukijoita saattaisi kiinnostaa muutama keino hankkia lisätienestejä. Näiden vinkkien avulla sinusta ei ehkä ihan miljonääriä tule (vaikka se teoriassa onkin mahdollista), mutta vinkkien avulla voi kuitenkin tienata pientä ekstraa arkeen ja käydä vaikkapa...

Nyt on ulkomaanreissu reilun neljän kuukauden ikäisen vauvan kanssa takana, enkä voisi olla tyytyväisempi matkan onnistumiseen. Reissusta tuli heittämällä yksi ihanimmista lomistani ikinä. Olen niin iloinen, että pystyttiin toteuttamaan ulkomaanmatka Espanjaan. Edellisestä vierailusta Torremolinoksessa olikin ehtinyt kulua jo yli vuosi ja odotin valehtelematta koko vuoden pääseväni takaisin tuttuihin maisemiin. En voi sanoin kuvailla, miten onnelliseksi rennot aamupalat, auringonotto,...

Huomenta kaikille! Oma perjantaini lähti tänään käyntiin meditaation voimin, sillä kävin rauhoittumassa ystävieni kanssa Tuusulanjärven rannalla kuuden aikoihin aamulla. Näin aikaisin en ole herännyt muutamaan kuukauteen, sillä vauvani nukkuu nykyisin yöt jo kokonaan. Niinpä tämä kyseinen aamu oli hyvin erityinen minulle ja sain rauhassa tyhjentää mieltäni kaikesta ylimääräisestä. Aurinko oli vasta nousemassa, kun saavuimme laiturille. Järven ranta näytti upealta sarastavassa valossa. Rannalla...

Minun piti aloittaa medianomin ylemmän amk-tutkinnon monimuotoiset opinnot elokuussa, mutta sen sijaan päädyinkin lykkäämään aloitusta vuodella. Miksi? Opintojen aloitus muodostui henkisesti erittäin väsyttäväksi taakaksi, enkä ollut osannut varautua tällaiseen. Hassua, että vielä vähän aikaa sitten hehkutin opintojen aloittamista ja sitä, että varmasti teen tutkinnon loppuun. Kyllä minulla edelleen on vahva usko opintoihin, mutta työkkärin kanssa tapahtuneet asiat ovat kyllä laskeneet...

Kaupallinen yhteistyö: Piltti, Maaret Kallio ja MLL Seuraavaksi vuorossa on pieniä tärkeitä asioita ihan jokaiselle meille. Kävin Piltin, Maaret Kallion ja MLL:n järjestämässä tapahtumassa, jossa jaettiin eväitä hyvään perhearkeen sekä kotimaisten marjaherkkujen pariin. Tapahtuman teemana oli vanhemman oma hyvinvointi ja parisuhteen vaaliminen pikkulapsiarjessa. Piltti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ovatkin tehneet yhteistyötä jo yli 15 vuotta. Tämä postaus on tehty kaupallisessa...

Taas on aika tyhjentää vaatekaappeja ja laittaa hyvä kiertämään. Siinä missä tuotteiden myyminen kirppiksillä on jo pitkään ollut mulle arkipäivää, aion ottaa uudeksi tavoitteekseni myös löytää kirppiksiltä suurimman osan uusista vaatteistani. Jos siis kaipaan uutta juhlamekkoa, suuntaan ensimmäisenä kirpputorille. Tein tänä kesänä niin hyviä löytöjä kirppiksiltä, että sormet oikein syyhyävät uusien löytöjen pariin. Esimerkiksi kuvissa näkyvä paita on löydetty kirpputorilta. MUN PUTIIKKI Nyt...

Siinäpä päätös, jota jahkailtiin pitkään. Lähteäkö tänä vuonna ulkomaille vauvan kanssa vai ei? Passi tuli tänään postista ja lennot on jo varattu, joten reissuun ollaan siis lähdössä. Kovasti tietysti jännittää, miten lentokoneella lentäminen tai reissu ylipäätään onnistuu pienen vauvan kanssa. Ollaan menossa Espanjaan Torremolinokseen, joka on meille entuudestaan tuttu paikka. TORREMOLINOS Torremolinos on aina ollut mulle toinen koti ja onkin enemmän kuin ihanaa päästä käymään siellä...

Heti kun sain tietää, ettei työsuhteeni jatku, mutta sain kuitenkin opiskelupaikan, on mieltäni jäytänyt outo fiilis. Luulin jo päässeeni tuntemuksista eroon, mutta tällä viikolla ajatukset hiipivät takaisin mieleeni. Suunnitelmat menivät täysin uusiksi pari kuukautta sitten. En vieläkään tiedä, mitä teen. Työttömyyden uhka äitiysloman jälkeen ja yleinen epätietoisuus tulevaisuudesta varjostavat edelleen mielialaani, vaikka luulin olleeni hyväksynyt tilanteeni. Eniten minua huolestuttaa tällä...

Koen vähän huonoa omaatuntoa siitä, että haluaisin kuuluttaa koko maailmalle, miten upea mekko minulla oli päälläni viime viikonloppuna! Läpinäkyvä helma, kultaa ja paljetteja... En kuitenkaan suostunut pukemaan mekkoa ylleni ennen pientä muutosta. Mekon alla oli nimittäin vain nuden värinen body. Niinpä näppäränä tyttönä ompelin mekkoon alushameen, joka jäi tarkoituksella vilkkumaan paljettihelmojen alle. Viime lauantaina vietettiin kesäjuhlia ja ajattelin, että kun nyt kerran juhlimaan...

Maanantaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta häistä, eli vietettiin pumpulihäitä. Tällä kertaa otettiin hääpäivän viettoon pieni varaslähtö, sillä käytiin jo viime viikonloppuna lomalla Naantalissa. Muumimaailmakin tuli nähtyä. Sunnuntaina, ennen kotiinlähtöä, käytiin vielä vierailulla Turun linnassa. Tämä linnoihin tutustuminen alkaa käydä jo perinteestä, sillä viime vuonna käytiin tutustumassa Hämeen linnaan. Turun linna oli sisältä muuten älyttömän kuuma. Oli aika hikistä hommaa kantaa vauvaa...

Sain kivoja uutisia pari viikkoa sitten, sillä minulle avautui opiskelupaikka. Olen aika innoissani! Haastattelut pidettiin kesäkuun alussa. Olin aika epävarmoilla fiiliksillä ennen haastattelua, sillä tiesin, että taso on kova. Olin varautunut siihen, että joudun hakemaan opiskelemaan vielä uudestaan. On kuitenkin ihan huippua, että pääsin mukaan 20 valitun joukkoon. Kuulin, että hakijoita olisi ollut jopa yli 70. Mitään huippupisteitä en kuitenkaan saanut, mutta eikös pääasia ole, että...

Tämä postaus on jatkoa aikaisemmalle "6 Asiaa, jotka yllättivät vauva-arjessa" -postaukselle. Postauksessa jaan vinkkejä vauva arkeen ja niihin vähemmän seesteisiin hetkiin. Kahden kuukauden aikana olen ehtinyt haalia kasaan jo muutamia toimivia konsteja, joilla itkevän vauvan voi saada rauhoittumaan ja lopulta nukahtamaan. Tänään on itse asiassa ollut yksi niistä päivistä, kun kaikki nämä vinkit ovat olleet käytössä. Mm. nenä vasten nenääon makoiltu tänään useita tunteja. 5 + 1 VINKKIÄ...

Kaupallinen yhteistyö: Offerilla Tykkään suunnitella miehelleni yllätyksiä aina syntymäpäivän lähestyessä. Tänä vuonna päätin panostaa vielä astetta enemmän, sillä juhlittiin pyöreitä. Viime vuonnahan vein mieheni yllätyksenä syömään parin ystävän kanssa ja siitä voittekin lukea lisää täältä. Kun tänäkin vuonna tarjoutui mahdollisuus toistaa viimevuotinen yllätysillallinen, aloin heti järjestää illallista kutsumalla tuttuja mukaan. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Offerillan*...

Aika raju haaste kiertää tällä hetkellä blogeissa, mutta mielestäni tämä oli niin hyvä, että halusin toteuttaa itsekin. Törmäsin haasteeseenIinan ja Mutsis on -blogeissa! Otsikossa puhutaan valehtelusta, mutta ainakaan itse en koe toimintaani netissä valehteluksi. Tai no, lukekaa väitteet ja vastaukseni, niin tiedätte, mitä mieltä olen näistä asioista.MENEN NIIHIN HOTELLEIHIN, RAVINTOLOIHIN JA TAPAHTUMIIN, JOIDEN TIEDÄN OLEVAN SOMEYSTÄVÄLLISIÄ JA KAUNISTA KUVATTAVAA. En todellakaan. Valitsen...