Elämänmakuinen lifestyle henkinen blogi. Blogissani kirjoitan aiheista laidasta laitaan. Ruoka, spontaani elämäntyyli, terveelliset elämäntavat, muoti, urheilu ja matkustus ovat lähellä sydäntäni.
Kategoriat: lifestyle, food, training
Suosituimmat: 78
Kuumimmat: 170
Uusimmat: 937

Hellurei. <3 Pitkästä aikaa avaan tämän valkoisen pohjan ja alan näpytellä kirjaimia toisen perään ja koitan nyhertää kasaan jotakin, josta itseni lisäksi te muutkin saisitte jotakin irti! Niinhän siinä sitten kävi, että se kesä meni ja loppui jo ennen kuin se ehti alkaakaan. Elokuun puoliväli taisi olla itselläni se hetki, kun kesän odottelun sijaan aloin valmistautua syksyn tuloon. Silloin ostin Zaran alennuksista itselleni ihanan nahkatakin syksyä varten, jonka otinkin sitten samantien...

Ja reissujutuilla jatketaan! Mulla tosiaan iski tässä kesän aikana päälle totaalinen matakuume, kun Suomen kesä ei näyttänyt lähtevän käyntiin ollenkaan. Varattiin sitten Annin kanssa pidennetty viikonloppureissu Barcelonaan, sillä ollaan molemmat haluttu jo pitkään päästä sinne ja oltiin kuultu paikasta todella paljon hyvää. Lähdettiin matkaan siis torstai iltana ja oltiin perillä Espanjassa niin, että ehdittiin käydä vielä illallisella ja keskustassa pyörähtämässä ennen nukkumaan menoa....

Heipparallaa! Lomat tuli ja lomat meni. Mulla piti olla työntäyteinen kesä edessä, mutta onnekseni meillä on toimistolla heinäkuussa niin hiljaista, että sain halutessani pitää pari viikkoa kesälomaa. Ja halusinhan minä. Samana päivänä, kun päätin lomani pitää, varasin lennot Saksaan perheeni luokse. Saksa on oivallinen kesän reissukohde, sillä siellä on vähän kaikkea. Niin, paitsi biitsejä. Sekin puoli tosin on saatu korvattua kivalla tekojärvellä ihan Saksan kotimme vieressä, mutta eihän se...

Festareilta festareihin... Muuta en olekaan tänne ehtinyt näköjään päivittääkään, kun tuntuu, että päivät vaan juoksee ohi pikakiitoa ja edessä on jatkuvasti uutta kivaa ja jännää. Mulla on ollut tähän mennessä jo ihan mielettömän kiva ja tapahtumarikas kesä, vaikka kunnon lomani ovat vasta alkamaisillaan. Siitä lisää pian, mutta nyt siirrytään hetkeksi Ruissaloon Ruisrockin siivittämään tunnelmaan! Vietimme festareilla kokonaiset kolme päivää, joten vuokrasimme siskoni kanssa asunnon...

Seuraavaksi hyvinkin yksinkertainen ruokavinkki kesäpöytään tarjoiltavaksi! Bongasin kaupasta lime-korianterimajoneesin, joka sai sisäisen kehittelijäni heräämään ja nappasin matkaani korianteripuskan, minttupuskan, limen ja luonnonjogurtin. Näiden kaveriksi en keksinyt sopivampaa makuyhdistelmää kuin kanan, joten päädyin valmistamaan kanaa salaattipedillä jogurttikastikkeen kera. Tarvikkeet Kanan fileesuikaleita4 dl LuonnonjogurttiaRomainesalaattiaNippu minttuaNippu...

Kuten kesäkalenterissani kirjoittelinkin, meillä oli viime viikonloppuna suuret kekkerit isämme 50-vuotis syntymäpäivän kunniaksi. Sukulaisia ja ystäviä saapui ympäri Suomea ja maailmaakin juhlistamaan kanssamme. Mentiin Annin kanssa jo päivällä auttamaan järjestelyissä Lahden kotiimme ja päästiin askartelemaan kuvauskylttejä, seuraamaan miesväen leikkejä, ja fiilistelemään kaunista päivää läheisten kera. Päälleni puin punaisen mekon, jonka ostin aikoinaan omia syntymäpäiviäni...

Moni ihmettelee, kuten minäkin aikaisemmin, miksi monet suosituimmat blogit alkavat toinen toisensa jälkeen muuttua sellaiseksi värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi massaksi. Olen harmitellut useaan otteeseen, miten useissa suosikkiblogeissani näkyy yhä vähemmän ja vähemmän sitä räiskyvää persoonaa, mielenkiintoista kannanottoa ja ronskia huumoria ja lopulta pahimmassa tapauksessa nämä blogit lakkaavat olemasta niitä suosikkiblogejani. Pikkuhiljaa alan ymmärtää paremmin kuin hyvin...

Huomenia. <3 Seuraavaksi tuleekin resepti, joka on vanha, mutta ansaitsee silti nähdä päivänvalon! Selailin vanhoja kuvia ja silmäni osuivat näihin reseptikuviin, jotka eivät sitten jonkun "jäätävän kiireen keskellä" koskaan ehtineet blogiin asti julkaistaviksi. Tuli kuitenkin niin hirmuinen nälkä, että resepti saa luvan helpottaa jonkun muunkin ruokainspiraation puutetta joku kaunis päivä. Välillä väsyttää ja kaupasta tarttuu mukaan valmiiksi marinoidut kanan fileepihvit, mutta jos yhtään...

Heipsan hei! Vuoden alussa kirjoittelin siitä, miten syksy verotti voimiani henkisesti ja fyysisesti. Kuntosalikerrat jäivät kiireen vuoksi loppuvuotta kohden lähes olemattomiin ja siinä samalla ruokahalu alkoi hitaasti hiipua. Vuoden vaihteessa hämmästyin, kun kävin porukoideni luona Saksassa vaa'alla pitkästä aikaa ja huomasin pudottaneeni painoa 3 kiloa. Olen kirjoittanut tännekin joskus, että olen painanut viimeiset 4 vuotta aina itseni punnittuani 56 kiloa. Jopa asuessani Thaimaassa 5...

Huomenia! Reseptejä ei olekaan hetkeen pyörähdellyt blogin puolella, joten on aika jälleen raottaa keittiön kaappeja. Vuorossa siis resepti! En tiedä olenko koskaan maininnut täällä, mutta melkein kaikki lempiruokani sisältävät pastaa. Pelkkä sanan pasta mainitseminenkin saa mulle veden kielelle. :D Että pastan mussuttaminen ei ala kyllästyttää, pitää kehittää jatkuvasti uusia variaatioita nautiskella tämä herkku. Toisinaan tekee mieli oikein kermaisia, juustoisia ja täyteläisiä pastoja,...

Hellurei! Aion omistaa heti alkuun pienen hetken puhumalla säästä! Koska olen suomalainen ja säästä puhuminen on parasta heti syömisen jälkeen. Vappu itsessään on ollut mulle aina sellainen kesäaikaan siirtymisen rituaali, mutta on vielä tuplasti paremmat fiilikset, kun vappua edeltävä viikko taivaalta tulee rakeita, lunta, vettä, tuulta ja tappuraa ja vapun jälkeinen viikko näyttää välittömästi siltä, että kevät pötkisi jo pitkällä ja porukka kulkee ulkona takit auki ja aurinkolasit päässä....

Kirjoitinkin jokunen aika sitten postauksen kevään kiireisistä tunnelmista ja siitä, miten on ollut hankala saada velvollisuuksien hoitamiselle tuulta siipien alle. Lamaantunut fiilis jatkui vielä muutamia viikkoja eteenpäinkin ja vaikka lähes joka päivä kaivoin kotona tietokoneen, kansiot ja paperit esiin, tuntui siltä, ettei saanut oikein mitään aikaiseksi. Tehtävät edistyivät verkkaisesti ja ajatukset olivat jossakin muualla. Anni on yrittänyt saada mua moneen otteeseen lähtemään hänen...

Ja heti perään sitten loppumatkamme! Eli suoraan asiaan! Budapestissä vierähti siis kokonaiset neljä päivää ja aika oli mielestäni paikan pintapuolen läpikäymiseen melko täydellinen. Budapest on melko iso kaupunki, mutta silti jotenkin lämminhenkinen ja kotoisa. Siinä yhdistyivät kivasti uusi ja vanha ja mulle tuli siellä vähän samanlainen tunnelma, kuin Pariisin reissullamme. Paljon kaunista ja historiallista nähtävää, mutta myös nykymaailman menoa, muotia ja tyyliä sopivasti. Budapest oli...

Moiksan! Mulla on jotenkin erityisen hyvä alkuviikko käynnissä ja sellaisella fiiliksellä kannattaa myös kirjoittaa postauksia! Ainakin itse huomaan ihan selkeästi iloisen mielen vaikutuksen kirjoituksissani ja välillä mulle tulee oikein nihkeä olo lueskella vanhoja postauksia, joissa vallitsee sellainen kurjan päivän siivittämä tunnelma. :D Nyt kuitenkin ajatus juoksee hyvin ja löytyy kiva aihe, josta kirjoittaakin! Reissupostaus kehiin siis! Napattiin siis Facebookin Lentodiilit sivustolta...

Hyvät huomenet! Olisi taas reseptin aika. Tällä kertaa pöydästä löytyi oikea herkkuvonkale! Uunilohi on mulle vähän sellainen harvinainen herkku, vaikka välillä sen saakin ostettua suhteellisen edullisesti ja sen valmistuskin on todella helppoa! Paistetut vihannekset 2 Makeaa suippopaprikaa3 Porkkanaa1 ChiliPussillinen vihreitä papujaPussillinen lehtikaaliaLoraus oliiviöljyäMustapippuria YrttisuolaaLoraus soijakastiketta Lisäsin sekaan vielä lorauksen sitruunaista...