Elämää erityislapsen äitinä. Rinnakkaisblogissa myös elämää syövästä toipumiseen.
Kategoriat: erityislapsi, syöpä, perhe
Suosituimmat: 272
Kuumimmat: 42
Uusimmat: 54

Nyt tapahtui se mitä olen pelännyt. Tytär on yrittänyt tehdä itsemurhan. Oli ottanut ison määrän erilaisia lääkkeitä. Onneksi oli älynnyt itse lopulta soittaa apua. Ja onneksi uskalsi kertoa minulle asiasta. Oma olo on todella sekava, en tiedä mitä ajatella asiasta. Olen yrittänyt pysyä mahdollisimman rauhallisena, lapseni vuoksi. Tekisi mieli huutaa ja raivota kuinka hän voi olla niin tyhmä, mutta tiedän, että se pahentaisi vaan lapsen oloa. Olo on todella voimaton. Hän oli ollut vuorokauden...

Millaista oli elää yksinhuoltajana kahden pienen lapsen kanssa, kun toinen oli erityislapsi? Joskus myöhempinä vuosina olen miettinyt miten niistä vuosista edes selvisi hengissä. Elämä oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Silloin tällöin mietin, että johtuvatko tyttäreni mielenterveysongelmat tuosta ajasta, minulla ei kerta kaikkiaan ollut tyttärelle riittävästi aikaa. Meidän perhe ei pystynyt tekemään paljoakaan asioita joita tavalliset lapsiperheet tekevät. Osittain kyse oli siitä,...

Palaan taas vähän matkaa taaksepäin. Minun oli aluksi todella vaikea hyväksyä sitä, että poikamme on erilainen. Ensimmäisen Lastenlinna käynnin jälkeen kuitenkin tajusin, että jotakin todella on vialla. Asia oli lopulta todella helppo hyväksyä. Olimme eronneet vähän aikaisemmin lapsen isän kanssa. Lapsiperheen arki kävi hänelle liian rankaksi. Isälle asian hyväksyminen on ollut todella hankalaa, en ole varma onko hän vieläkään nyt kun lapsi on jo täysi-ikäinen, täysin sisäistänyt...

Taisi vihdoinkin löytyä oikea lääke. Ainakin tyttäreni tuntuu voivat vähän paremmin. Yhteiselle kesälomamatkalle hän ei jaksanut lähteä mukaan, mutta jaksaa jo paremmin puhua puhelimessa. Tämä uusi lääke ei ole tehnyt oikein mitään sivuvaikutuksia, hyvä niin. Hän on myös käynyt säännöllisesti psykologin juttusilla. Sopivan psykologin löytyminen on myös ollut todella vaikeaa. Aikoinaan kävimme säännöllisesti nuorisopsykiatrian poliklinikkalla ja siellä oli todella kiva psykologi. Osalla...

Tytär on voinut pitkin kevättä todella todella huonosti. Kesäkuun alusta hän joutui jäämään sairaslomalle ja näillä näkyminen sairasloma jatkuu ainakin heinäkuun loppuun. Viikko ennen juhannusta hän sai masennuslääkkeet, ja sen jälkeen kunto romahti vielä enemmän. Sehän on ihan normaalia, että masennuslääkkeet tekee aluksi huonon olon. Mutta hän sai aivan kamalat sivuvaikutukset. Ei pystynyt olemaan ollenkaan paikallaan. Hänelle tuli lisäksi pahoinvointia ja olikin joutunut oksentamaan...