Kohta kolmekymppisen naisen lifestyleblogi kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kauneudesta ja arjen syvällisemmistä ajatuksista.
Kategoriat: hyvinvointi, ruoka, kauneus
Suosituimmat: 41
Kuumimmat: 105
Uusimmat: 550

Aihe on pyörinyt päässäni viime päivät, sillä ulkomaan matkallamme tapahtui jotain todella odottamatonta.En suunnitellut, osannut aavistaa tai millään tavalla ajatellut näin käyvän mutta kävipähän kuitenkin – minä nimittäin ihastuin. Ihastuin ihmiseen, jonka kanssa oleminen on täysin mahdotonta. Sillä ei ole oikeastaan väliä miksi se ei ole mahdollista mutta näin se kuitenkin menee – olemme vaan liian erilaisissa elämäntilanteissa. Artikkeli Sinä et päätä kehen ihastut julkaistiin ensimmäisen...

Heinäkuun alussa kaipailin teiltä blogivinkkejä ja nimenomaan teidän omia blogeja luettavaksi.Mielestäni on aivan ihanaa löytää uutta luettavaa, sillä tavallisesti tulee lähinnä katsastettua suurien portaalien etusivut läpi. Myönnetään, olen hieman laiska lukija vaikka pyrin kyllä seuraamaan, mitä blogimaailmassa tapahtuu jo ihan omankin bloggaamisen kannalta. Blogeja on kuitenkin tänä päivänä niin paljon, että tuosta viidakosta voi olla vaikea löytää mitään uutta luettavaa, ellei oikeasti näe...

Halusin tänään kirjoittaa teille irtipäästämisestä.Siitä, kuinka luopua esimerkiksi ihmissuhteesta joka kahlitsee tavalla tai toisella sekä samaan aikaan tekee omasta elämästä hankalaa. Irrottaminenhan ei itsessään ole koskaan kovin helppoa. Olen ollut itsekin lukuisia kertoja elämäntilanteessa, joka kahlitsee vaikka samaan aikaan tiedostan, että siitä tulisi pois pyrkiä. Artikkeli Muutama opittu asia irtipäästämisestä julkaistiin ensimmäisen kerran On my...

Lukeudun niihin ihmisiin, jotka kokevat lähestulkoon aina lomamatkan jälkeistä masennusta.Arkeen paluu tuntuu haastavalta ja ahdistavalta – kunpa loma olisi voinut jatkua ikuisuuksiin. Tällä kertaa tuo masennus on ollut aivan käsittämätön ja eilinen menikin järkyttävässä henkisessä alakulossa. Tutustuimme nimittäin matkalla uusiin upeisiin ihmisiin, mikä on suoranaisesti pahentanut kotiinpaluuta. Artikkeli Kun lomalta paluu masentaa julkaistiin ensimmäisen kerran On my...

Kun puhutaan treenaamisesta, useimmiten ajatellaan, että tässä asiassa enemmän on parempi. Mitä useammin siellä salilla huhkit, sitä parempia tuloksia aikaan saat. Olen tästä asiasta kutakuinkin eri mieltä. On tietysti totta, että ei treenaavan ja treenaavan ihmisen kunnossa sekä kropassa on aivan varmasti eroa. Artikkeli Vähemmälläkin treenimäärällä pysyy kunnossa! julkaistiin ensimmäisen kerran On my...