Kirjoitan lapsiperheen arjesta ja kaikesta, mitä siihen liittyy. Vanhemmuudesta, niin hyvistä kuin huonoista hetkistä. Tervetuloa seuranaan kahden pojan äidin ajatusia.
Kategoriat: lapset, sisustus, vanhemmuus
Suosituimmat: 113
Kuumimmat: 28
Uusimmat: 57

Lapsen saaminen on täynnä muutoksia. Muutoksen kourissa ovat niin oma keho, ajatusmaailma kuin vaatekaapin sisältö. Esikoisen olleessa melkein vuoden ikäinen huomasin (ja myönnyin), että vaatekaappini sisältö ei enää vastannut tarpeitani tai kehoni kokoa ja muotoa. Osa vaatteista olivat liian pieniä, osa epäkäytännöllisiä ja kunnon ulkoiluun sopivia ulkovaatteita en omistanut ollenkaan. Yhden kauden yritin sinnitellä olemassa olevilla vaatteilla, mutta eihän se ollut miellyttävää lapsen kanssa...

Ensimmäiset kuusi kuukautta esikoisen kanssa kuluivat sumussa ja jatkuvan väsymyksen kourissa. Jos joku olisi sillon pyytänyt saada hänet itselleen, olisin luultavasti enemmänkin kuin mielelläni luopunut hänestä ilman pientäkään epäröintiä. Kun syntymästä oli kulunut jonkin verran aikaa sekä jatkuva väsymys alkoi helpottamaan ja pääsin paremmin tutustumaan lapseeni, huomasin tunteiteni voimakkuuden. Tokaisin kerran miehelleni, että nyt tiedän mitä on pyyteetön, ylitsevuotava ja kaiken kattava,...

Mitä kuuluu teidän syksyn suunnitelmiin? Puhaltavatko uudet tuulet vai nautitteko arjen tuomasta rutiinista?Meillä mies palasi töihin ja me jäimme poikien kanssa kolmisteen kotiin. Mieli on meillä yhtä harmaa ja synkkä kuin sääkin ja uuteen kokoonpanoon on hankalaa sopeutua. Joka kerta kun mies palaa töihin pidemmän loman jälkeen, minulle tulee shokkina, miten vaativaa ja täyspäiväistä lasten hoito on. Toki kaikki rutiinit ja muut asiat, jotka pitävät päivät kasassa, ovat poissa tai...

Kuinka varautua syksyn tuloon. Tämä kuulostaa ihan manaukselta, mutta syksy on kohta täällä ja siihen varautuminen alkaa lapsiperheissä näillä viikoilla. Viimeistään ensimmäisen lapsen saatuaan oppii, että täällä Suomessa on myös sellainen vuodenaika (johon ei voi tarpeeksi varautua) kuin välikausi, eli vk-kausi. Se kestää syksystä pitkälle kevääseen ja siinä välissä on muutama viikko talvea. Muutamien edeltävien vuosien kokemuksella väittäisin että mielummin panostaa lasten vk-vaatteisiin ja...

Kuinka kauas sinä olisit valmis lähtemään mansikoiden vuoksi? Tai miksi ei jonkun muun tuotteen vuoksi? Kun kriteerinä ei ole niinkään edullinen hinta vaan laatu. Me teimme koko perheen kanssa päivämatkan Nurmijärvelle, jonne on meiltä noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Kävimme Mattilan luomutilalla poimimassa luomu mansikoita. Tarkoituksena pakastaa mansikoita tulevaa talvea varten. Marjakausi on tänä vuonna myöhässä ja mansikoiden litra hinta ei ole pahemmin laskenut sitten alkukesästä....